Paluu työllisyyttä tukevaan tulopolitiikkaan
24.10.2011 12:25
Hämeenlinnan Viikkouutiset 21.10.2011
Muutaman vuoden harhailun jälkeen työmarkkinoilla keskusjärjestöt löysivät jälleen sopimisen kulttuurin. Raamisopimuksella pystymme luomaan ennustettavuutta ja luotettavuutta. Sopimuksen vaikutus on suuri, sillä se koskee niin yritysten kilpailukykyä, ihmisten työpaikkoja kuin hyvinvointipalvelujammekin.
Tulopoliittisen raamisopimuksen syntyyn vaikutti osaltaan SDP:n luja tahto hallituspuolueena asian edesauttamiseksi. Ero Vanhasen-Kiviniemen hallituskauteen on selvä. Uusi hallitus ei pyri ykskantaan päättämään mm. eläkeiän nostosta vaan haluaa tehdä yhteistyötä eri osapuolten kanssa.
Hallituksen vahvalla myötävaikutuksella syntyneen raamisopimuksen sisältö on olosuhteisiin nähden laaja. Palkansaajille sen avulla turvataan kohtuulliset palkankorotukset ja toteutetaan uudistuksia työelämän laadun parantamiseksi. Lisäksi tuodaan esille työurien pidentäminen esimerkiksi ikääntyneille suunnatun ikäohjelman avulla, osatyökykyisten työmarkkinoiden ja henkilöstösuunnittelun kehittäminen. Raamisopimuksessa mainitaan myös ammattitaidon ja osaamisen kehittäminen, hallitusohjelman mukainen perhevapaajärjestelmän uusiminen eli isyysvapaan pidentäminen kahdella viikolla sekä työttömyysturvajärjestelmän yksinkertaistaminen. Budjettisäästöinä vuorotteluvapaaseen kaavaillut heikennykset perutaan. Sopimuksessa on mainittu myös työntekijän mahdollisuus osallistua vuosittain kolmen päivän ajan osaamista lisäävään koulutukseen.
Yrityksille järjestyisi työllisyyttä tukevia verohelpotuksia ja vakautta kun omaa toimintaa pystyy suunnittelemaan pidemmällä aikavälillä. Taloudellisesti heikkoina aikoina vakauden lisääminen on myös kansantaloudellisesti hyvin tärkeää. Yhteen hiileen puhaltamisella Suomi ja suomalaiset yritykset antavat muulle maailmalle signaalin luotettavuudestaan yhteistyökumppanina. Raamisopimuksen toteutuminen lisääkin suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja siten myös vahvistaa hyvinvointivaltion taloudellista perustaa.
Raamisopimus vie Suomen takaisin sopimisen kulttuuriin. Tästä kiitos kuuluu niin hallituksen kuin palkansaajajärjestöjen ja työnantajajärjestöjen vastuullisille päätöksille, jotka viime kädessä tekivät yhteisen sopimuksen mahdolliseksi. Yhteinen sopiminen vie Suomea oikeaan suuntaan.
Tällä hetkellä jännitetään jääkö raamisopimus henkiin eli hyväksyvät isoimmat liitot sen alakohtaisissa neuvotteluissaan. Työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut tulee saada valmiiksi 24.11.2011 mennessä. Silloin viimeistään ratkeaa raamisopimuksen kohtalo. Muutaman vuoden erossa olon jälkeen yhteinen sopimus on hieno saavutus ja toivottavasti avaa tietä tulevaan, solidaarisemman tulopolitiikan kauteen.
Kun maailmalla myrskyää, on työllisyyden ja talouden perustaa vahvistettava. Oikeudenmukaisempi tulonjako ja verotus, inhimillisempi työelämä ja turvallisten palvelujen yhteiskunta kaipaavat tekijöitään.
Johannes Koskinen
Suurta järistystä odotellessa
24.10.2011 12:04
UP-uutispalvelu 19.10.2011
Joko ensi viikonloppuna euroalueen kriisiin löytyy ratkaisu vähän pidemmäksi aikaa kuin kriisikokouksesta toiseen? G 20-maiden kokous viime viikonloppuna sälytti odotukset ensi sunnuntain EU-huippukokoukselle.
Kreikan hallittu velkasaneeraus on tiedetty väistämättömäksi jo kuukausien ajan. Velkojen leikkauksen odotettu prosentti on noussut viikko viikolta. Enää ei puhuta 20-30 prosentin vaan 50-60 prosentin velkapääomien menetyksistä, jotta Kreikan talous saataisiin jotenkin loput velat kestäväksi.
Sijoittajanvastuu ongelmamaiden luototuksen riskeistä pitää saada toteutumaan Kreikan edellisen paketin laskennallista pitkän aikavälin 21 prosentin leikkausta selvästi tuntuvampana. Yksityisten, kovaa korkoa perineiden velkojien riskisijoituksia ei pidä siirtää muiden euromaiden kontolle takaajina tai lisävelan järjestäjinä.
Kun roimaan velkasaneeraukseen joudutaan, menettävät sekä alkuperäiset valtion rahoittajat että myöhemmin pelastusoperaatioon rientäneet. Vain kansainvälinen valuuttarahasto IMF taitaa selvitä leikkauksitta, mutta joutuu muiden velkojien tavoin odottamaan tosi pitkään saamisiaan.
Velkojen isoista saneerausprosenteista taas koituu raskaita luottotappioita monille rahoituslaitoksille. Riskiarvioissa eivät riitä Kreikan velkapapereiden arvonpudotukset vaan on puristeltava pehmeitä pois myös muille ylivelkaantuneille maille annetuista luotoista.
Financial Times oli julkisista tiedoista laskenut Euroopan merkittävimpien pankkien mahdollisia pääoman alaskirjauksia euroalueen ongelmamaiden velkaleikkausten vuoksi. Summat voivat nousta hurjiksi ilman liitännäisiä maailmankaupan ongelmiakin: Deutsche Bank 18 mrd, UniCredit 13 mrd, Commerzbank 10 mrd, BNP Paribas 13 mrd, Santander 10 mrd, Societe Generale 8mrd, BBVA 9 mrd ja Intesa Sanpaolo 6 mrd euroa.
Kun velkasaneeraukseen mennään, on luonnollisesti oltava selvä toimintamalli siihen, miten seuraavassa aallossa pidetään pystyssä rahamarkkinoiden toiminta ja estetään taloutta romahduttavat ketjureaktiot mallia Lehmann Brothers. Kaunistellen puhutaan pankkien pääomittamisen tarpeesta.
Valtioista on tullut pankkien omistajia USA:ssa, Britanniassa, Irlannissa, Hollannissa, Saksassa ja nyt viimeksi Ranskassa ja Belgiassa Dexia-pankin suistuessa totaalisesti isäntävaltioidensa syliin. Jos ja kun yksityistä pääomaa kaatuvan pankin tueksi ei tule, pankkituki valtiolta on annettava tiukan vastikkeellisesti ja se merkitsee herkästi omistus- ja määräysvallan siirtymistä valtiovetoiseksi.
Taloushistorian ironiaksi voisi luonnehtia sitä, että liikepankkeja sosialisoidaan eniten juuri nyt, kun Euroopassa on vallassa vuosikymmeniin oikeistolaisimmat hallitukset. Markkinauskoisen politiikan maksumieheksi voi joutua uskomattoman monta reittiä pitkin.
Kuka muuten on antanut Saksan ja Ranskan johtajille avoimen asianajovaltakirjan 15 muun euromaan seuratessa äänettöminä yhtiömiehinä sivusta? Herätys! Miljardit ja kymmenet miljardit vaihtavat tulevissa ratkaisuissa omistajia. Oikeudenmukaisinta ratkaisua eivät suinkaan aja ne, joilla on eniten pelissä.
Euroopan yhteistä etua tässä kaivattaisiin. Ja arkista järkeä, ei federalistisia uskontunnustuksia taikka EU-vastaista älämölöä.
Johannes Koskinen
Yhtiöähkyä sulattelemaan
04.10.2011 12:10
Hämeen Sanomat 29.9.2011
Innopark-jupakka ei tule loppuunkäsitellyksi, vaikka Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto saakin pöydälleen hallinnon ja talouden tarkastuksen tulokset. 40 miljoonan euron korkojohdannaisten olevat ja tulevat riskit pitää minimoida ja menneistä virheistä vetää oikeat johtopäätökset.
Teknologiakeskus Innopark Oy:n omistus on ollut noin 90 prosenttisesti Hämeenlinnan kaupungilla ja hallituksesta puolet Hämeenlinnan kaupungin suoraan nimeämiä. Sen alla konsernirakenteessa oli enimmillään 12 yhtiötä, joista kymmenen emoyhtiön yksin omistamaa. Näistä kahden hallituksessa ovat istuneet samat jäsenet kuin emoyhtiössä. Kahdeksassa alayhtiössä hallitus on koottu kolmesta emoyhtiön johtoon kuuluneesta henkilöstä.
Perusteettoman rönsyillyt yhtiörakenne oli yksi syistä, minkä takia taloudelliset vastuut ja konsernin kokonaistilanteen arviointimahdollisuudet hämärtyivät. Innoparkin osalta konsernirakennetta on nyt yksinkertaistettu, mutta samantyyppinen ongelma muhii koko Hämeenlinnan kaupunkikonsernissa.
Kuvitellaan, että yhtiöittäminen on autuaaksi tekevä palvelutuotannon tehostaja. Usein se kuitenkin tuo myös uusia kustannuksia: verovelvollisuutta, hulppeampia tila- ja markkinointikuluja, löysempää riskinottoa ja kiusallisten asioiden kätkemistä liikesalaisuuksien verhon taakse.
Kunnallinen liikelaitos olisi usein turvallisempi tapa joustavoittaa palvelutuotantoa, mutta kilpailuttamis- ja verotussäännösten muutoksilla liikelaitosmuotoa on ajettu ahtaalle. Osakeyhtiö kunnallisen toiminnan organisaatiomuotona edellyttää aina selvää tehtävää, tarkoin mietittyä organisaatiorakennetta ja kunnollista omistajaohjausta.
Kokoomuslainen kuntakonsultti Eero Laesterä ehdotti Hämeenlinnan kaupungin tilaamassa selvityksessä yhtiöittämisen jatkamista. Minusta kokemukset puoltavat nyt kunnon harkintaa kaupunkikonsernin pelkistämiseksi, ei hajoittamiseksi yhä vaikeaselkoisemmaksi. Yhtiöiden puute ei suinkaan ole ongelmamme, vaan pikemminkin yhtiöähky.
Syksyn aikana ovat valmisteilla Hämeenlinnan kaupungin omistajaohjauksen linjaukset sekä tarkennetut ohjeet kaupunkikonserniin kuuluvien liikelaitosten ja yhtiöiden hallinnon hoitamisesta ynnä talousraportoinnista. Pääosin yhtiöt toimivat hyvin. Uudet mittapuut on asetettava parhaiden esimerkkien mukaan, jotta omistajaohjaus ja talouden seuranta saadaan kautta linjan jämptisti hoidetuksi.
Minusta on käytävä läpi koko kaupunkikonserni kriittisellä otteella: kuinka monia erillisiä yhtiöitä tarvitaan, voidaanko karsia turhia rakenteita, miten muodostetaan järkeviä ja tehokkaita kokonaisuuksia. Kovin kapeita tehtäviä varten ei pidä perustaa tai ylläpitää erillisorganisaatioita. Kuntayhtymistä on puhuttu hallintohimmeleinä, mutta kyllä yhtiöverkoista saadaan vielä hämmästyttävämpiä rakennelmia – ja pitkälti julkisuusperiaatetta kaventaen. Vastaiskun teemaksi käy: selvempi hallinto, paremmat palvelut!
Kun yhtiöiden määrä ja tehtävät saadaan hallitummiksi, helpottuu myös valvonta. Yhtiöiden hallituksissa on purettava pahaksi päässyttä tehtävien kasautumista. Oikea periaate kunnon valvonnan järjestämiseksi olisi, että esimerkiksi kaupunginhallituksen jäsenillä olisi kullakin yksi konserniyhtiö valvontavastuullaan. Sama koskee soveltuvin osin virkamiesjohtoa. Selkeämpi vastuunjako ja päällekkäisten tehtävien intressiristiriitojen välttäminen tervehdyttää päätöksentekoa.
Innoparkista ja Hämeen Matkailu Oy:stä on otettava opiksi. Korjaustoimia tarvitaan ripeästi kaikilla mainitsemillani toimintalinjoilla.
Johannes Koskinen
Vähän vallattomampi presidentti
04.10.2011 11:50
Hämeen Sanomat 23.9.2011
Suomen edellinen perustuslaki, vuoden 1919 Hallitusmuoto palveli kolmen sukupolven verran vuosituhannen vaihteeseen. Kymmenen presidenttiä Ståhlbergistä Ahtisaareen sovitti oman vallankäyttönsä valtiosäännön rakentamalle näyttämölle.
Vuoden 2000 uuden perustuslain piti samoin toimia vuosikymmeniä vallanjaon pohjana eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin kesken. Siinä rajattiin presidentin valtaoikeudet suunnilleen sille tasolle, mille enemmistöparlamentarismiin tukeutuneet presidentit – Ståhlberg ja Koivisto varsinkin – olivat omaehtoisesti vallankäyttönsä suitsineet.
Presidentti Tarja Halonen on useasti huomauttanut, että olisi hyvä hankkia kokemusta yhtä useamman presidentin toimikausilta ennen kuin presidentin asemaa perustuslaissa lähdetään tuntuvammin muuttamaan. Tätä ohjetta porvarilliset puolueet eivät malttaneet noudattaa, kun hätäinen perustuslain tarkistus viime kaudella piti käynnistää.
Kivenä kengässä kangersi EU-huippukokousten kaksoisedustus. Ahtisaaren aloittamaa ja Halosen jatkamaa käytäntöä sovellettiin Eurooppa-neuvoston asialistasta riippuen. Kahden lautasen ongelmaa paisuteltiin kotimaisessa keskustelussa niin pitkään, että vähäisen valtiokäytännön muutoksen sijasta alettiin vängätä uusiksi koko vallanjakoa.
Kengästä kiven pullautti ulos jo EU:n uusi perussopimus, Lissabonin sopimus, minkä jälkeen pääministeri yksin edustaa Suomea huippukokouksissa.
Vaalien yli lepäämässä oleva edellisen hallituksen perustuslain tarkistusesitys jäi kuitenkin revohkasta jäljelle. Olin mukana Christoffer Taxellin vetämässä komiteassa, jossa silloisen porvarihallituksen puolueet pyrkivät tosissaan alistamaan presidentin myös ulkopolitiikassa hallituksen komentoon. Eihän se hanke onnistunut, mutta kovasti riitti vääntämistä siedettävän kompromissin rakentamiseksi.
Ehdotusta muokattiin eduskunnassa vielä siinä määrin ratkaisevasti, että muutostarpeita alun alkaen kyseenalaistanut Sdp saattoi paketin hyväksyä. Presidentillä säilyisi mielekäs rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa.
Muutos vaatii kahden kolmanneksen enemmistön tullakseen nyt eduskuntavaalien jälkeen toisessa ja lopullisessa käsittelyssä hyväksytyksi. Perussuomalaiset ovat varmasti vastaan. Keskusta on temppelinharjalla. Pääministeripuolueena kepu ajoi paljon pitemmälle menevää presidentin vallan riisumista ja Eurooppa-politiikan keskitystä – mutta kuinka oppositiopuolueena?
Jos keskusta kääntää peukalonsa alaspäin, perustuslain muutos kaatuu. Ratkaisun kanssa on helppo elää. Jos taas keskusta pysyy kannallaan, tehdään pientä hienosäätöä presidentin ja valtioneuvoston valtasuhteissa. En usko keskustan linjanvaihdokseen – vaikka puolueen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen tässä tilanteessa varmasti kannattaisi vahvinta mahdollista presidentinvaltaa.
Seuraavan presidentin tarkempi valta-asema ratkeaa syksyllä. Joka tapauksessa presidentiksi valittavan on välttämätöntä hallita ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä tuntea suomalaista politiikkaa. Presidentti on puolustusvoimain ylipäällikkö, nimittää tuomareita, virkamiehiä, upseereita ja ratkaisee armahdusasioita.
Titaanien taistossa ainakin Paavo Lipponen, Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen täyttävät hyvin Suomen valtionpään kriteerit. Ratkaisevaksi nousee ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan luotettavuus. Nykyiset gallupluvut muuttuvat vielä reippaasti talven tuiskuihin tultaessa. Lipposen eduksi, veikkaan.
Johannes Koskinen
Järkeä kuntauudistukseen!
28.09.2011 7:28
Hämeenlinnan Viikkouutiset 23.9.2011
Kataisen hallituksen ohjelmaan saatiin kirjatuksi määrätietoinen tavoite uudistaa kuntarakennetta, jatkoksi jo kaksi vaalikautta harjoitellulle kunta- ja palvelurakenneuudistukselle. Kuntauudistuksen liikkeellelähtö on ajanut tukevasti kiville. Korjausliike on varmasti tulossa ilman yliviritettyä kuntakapinaakin.
Valtiovalta ei voi sanella kuntalaisten itsehallinnon toimipiirejä, mutta voi lainsäädännöllä asettaa selvät raamit kuntien kehittämiselle. Itse kuntarajat eivät nauti perustuslain suojaa, mutta itsehallinto sitä selvemmin. Suomi jakautuu perustuslain mukaan kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon.
Kuntajaon perusteista säädetään perustuslain 122 §:n mukaan lailla. Eduskunnan yksinkertaisen enemmistön valtaa säätää kuntarajoista juuri tuo kuntalaisten itsehallinnon periaate ja sen vuosikymmenten tulkintakäytäntö. Laajamittaiset pakkoliitokset eivät oikein istuisi itsehallinnon perustuslainsuojaan, mutta asiallisesti perusteltu ja asukkaita kuunnellen tapahtuva kuntarakenteen kehittäminen on ohjaavalla lainsäädännöllä mahdollista.
Kunta- ja alueministeri Henna Virkkunen on julistanut työssäkäyntialueeseen pohjaavaa kuntauudistusta pakkoonkin vihjaten. Syksyksi luvataan tarkemmat suunnitelmat.
Minusta on jo tässä vaiheessa kaavailuja sanottava selvästi, että tähtäimessä ei ole mikään pakkoliitosohjelma. Alusta alkaen on kuunneltava kuntien ja maakuntien näkemyksiä mielekkäämmän kuntarakenteen pohjaksi. Jos suunnitelmat aiotaan sanella kirjoituspöytätyönä Helsingin virastoista, niin metsään menee.
On päivänselvää, että nykyistä mielekkäämpi kuntarakenne osuu paremmin yksiin luontaisten työssäkäynti- ja talousalueiden kanssa. Suuressa osassa maata tällaiset elinkeino- ja väestöpohjaltaan riittävän vahvat seutukunnat erottuvat niin kartalla kuin ihmisten arkisessa asioimisessakin.
Yhtä selvää on, etteivät työssäkäyntialueet käy kaavamaisesti ratkaisuksi koko maassa. Helsingin suppeammalla metropolialueella on miljoona, laajemmalla kaksi miljoonaa asukasta. Vastaavasti Pirkanmaalla pitäisi runtata kasaan laajasta maakunnasta yli 300.000 asukkaan kaupunki, jos tuijotetaan pelkästään työssäkäyntiä.
Toisaalla on maaseutualueita, joissa tasakokoisten pienten kuntakeskusten verkkoa riittää joka ilmansuuntaan eikä selvää keskuskuntaa ole. Kuntaliiton ideoima piirikuntamalli voisi toimia tällaisessa aluerakenteessa.
Suurten kasvukeskusten ympärillä järkevä kuntaverkko voi rakentua säteittäin kehityskäytävien ja satelliittikaupunkien varaan. Helsingin metropolialueella maankäytön, asumisen ja liikenteen ylikunnalliset kehittämistarpeet vaativat joka tapauksessa oman hallintomallinsa.
Minusta kiireellisintä on edetä sosiaali- ja terveyspalveluissa riittävän väestöpohjan turvattuihin peruspalveluihin. Toisessa vaiheessa valtionosuuksissa ja verontasauksessa on päästävä eroon vanhentunutta kuntajakoa liiaksi suosivista erityissäännöksistä. Kunnat ja maakunnat on patistettava rakentamaan tulevaisuuden kuntia tosimielellä.
Täällä Hämeessä luonteva kuntakoko löytyy seutukuntajaosta Forssan ja Riihimäen seudulla. Hämeenlinnassa kuntauudistus on 83-prosenttisesti tehty, tärkeintä on saada kuntalaisten peruspalvelut pelaamaan paremmin. Janakkala ratkaisee jatkossakin pitkälti itse, onko Kanta-Hämeessä seuraavalla vuosikymmenellä kolme vai neljä kuntaa.
Johannes Koskinen
Kaavamaisuus pilaisi kuntauudistuksen
13.09.2011 13:48
UP-uutispalvelu
2.9.2011
Kataisen hallituksen ohjelmaan saatiin kirjatuksi määrätietoinen tavoite uudistaa kuntarakennetta, jatkoksi jo kaksi vaalikautta harjoitellulle kunta- ja palvelurakenneuudistukselle. Valtiovalta ei voi sanella kuntalaisten itsehallinnon toimipiirejä, mutta voi lainsäädännöllä asettaa selvät raamit kuntien kehittämiselle.
Kunta- ja alueministeri Henna Virkkunen on toistanut haastattelusta toiseen työssäkäyntialueeseen pohjaavaa kuntauudistusta. Syksyksi luvataan tarkemmat suunnitelmat.
On päivänselvää, että nykyistä mielekkäämpi kuntarakenne osuu paremmin yksiin luontaisten työssäkäynti- ja talousalueiden kanssa. Suuressa osassa maata tällaiset elinkeino- ja väestöpohjaltaan riittävän vahvat seutukunnat erottuvat niin kartalla kuin ihmisten arkisessa asioimisessakin.
Yhtä selvää on, etteivät työssäkäyntialueet käy kaavamaisesti ratkaisuksi koko maassa. Helsingin suppeammalla metropolialueella on miljoona, laajemmalla kaksi miljoonaa asukasta. Vastaavasti Pirkanmaalla pitäisi runtata kasaan laajasta maakunnasta yli 300.000 asukkaan kaupunki, jos tuijotetaan pelkästään työssäkäyntiä.
Toisaalla on maaseutualueita, joissa tasakokoisten pienten kuntakeskusten verkkoa riittää joka ilmansuuntaan eikä selvää keskuskuntaa ole. Kuntaliiton ideoima piirikuntamalli voisi toimia tällaisessa aluerakenteessa.
Suurten kasvukeskusten ympärillä järkevä kuntaverkko voi rakentua säteittäin kehityskäytävien ja satelliittikaupunkien varaan. Helsingin metropolialueella maankäytön, asumisen ja liikenteen ylikunnalliset kehittämistarpeet vaativat joka tapauksessa oman hallintomallinsa.
Reipaskin kuntauudistus kannattaa tehdä evolutiivisesti kunkin alueen tarpeisiin eikä revolutiivisesti runtaten.
Minusta kiireellisintä on edetä sosiaali- ja terveyspalveluissa riittävän väestöpohjan turvattuihin peruspalveluihin. Toisessa vaiheessa valtionosuuksissa ja verontasauksessa on päästävä eroon vanhaa kuntajakoa liiaksi suosivista erityissäännöksistä. Kunnat ja maakunnat on patistettava rakentamaan tulevaisuuden kuntia tosimielellä.
Johannes Koskinen
Seuraavan presidentin valta on edelleen auki
11.08.2011 12:04
Uutispäivä Demari
kolumni 11.8.2011
Suomen edellinen perustuslaki, vuoden 1919 Hallitusmuoto palveli kolmen sukupolven verran vuosituhannen vaihteeseen. Kymmenen presidenttiä Ståhlbergistä Ahtisaareen sovitti oman vallankäyttönsä valtiosäännön rakentamalle näyttämölle.
Vuoden 2000 uuden perustuslain piti samoin toimia vuosikymmeniä vallanjaon pohjana eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin kesken. Siinä rajattiin presidentin valtaoikeudet suunnilleen sille tasolle, mille enemmistöparlamentarismiin tukeutuneet presidentit – Ståhlberg ja Koivisto varsinkin – olivat omaehtoisesti vallankäyttönsä suitsineet.
Presidentti Tarja Halonen on useasti huomauttanut, että olisi hyvä hankkia kokemusta yhtä useamman presidentin toimikausilta ennen kuin presidentin asemaa perustuslaissa lähdetään tuntuvammin muuttamaan. Tätä ohjetta porvarilliset puolueet eivät malttaneet noudattaa, kun hätäinen perustuslain tarkistus viime kaudella piti käynnistää.
Kivenä kengässä pyöri EU-huippukokousten kaksoisedustus, mitä Ahtisaaren aloittamaa ja Halosen jatkamaa käytäntöä sovellettiin Eurooppa-neuvoston asialistasta riippuen. Kahden lautasen ongelmaa paisuteltiin kotimaisessa keskustelussa niin pitkään, että vähäisen valtiokäytännön muutoksen sijasta alettiin vängätä uusiksi koko vallanjakoa.
Kengästä kiven pullautti ulos jo EU:n uusi perussopimus, Lissabonin sopimus, minkä jälkeen pääministeri yksin edustaa Suomea hippukokouksissa.
Vaalien yli lepäämässä oleva edellisen hallituksen perustuslain tarkistusesitys jäi kuitenkin revohkasta jäljelle. Ehdotusta muokattiin eduskunnassa siinä määrin, että muutostarpeita alun alkaen kyseenalaistanut Sdp saattoi paketin hyväksyä. Presidentillä säilyisi mielekäs rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa.
Muutos vaatii kahden kolmanneksen enemmistön tullakseen hyväksytyksi. Perussuomalaiset ovat varmasti vastaan. Keskusta on temppelinharjalla. Pääministeripuolueena kepu ajoi paljon pitemmälle menevää presidentin vallan riisumista ja Eurooppa-politiikan keskitystä – mutta kuinka oppositiopuolueena?
Jos keskusta kääntää peukalonsa alaspäin, perustuslain muutos kaatuu. Ratkaisun kanssa on helppo elää. Jos taas keskusta pysyy kannallaan, tehdään pientä hienosäätöä presidentin ja valtioneuvoston valtasuhteissa.
Seuraavan presidentin tarkempi valta-asema ratkeaa syksyllä. Joka tapauksessa presidentiksi valittavan on hyvä hallita ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä tuntea suomalaista politiikkaa. Presidentti on puolustusvoimain ylipäällikkö, nimittää tuomareita, virkamiehiä, upseereita ja ratkaisee armahdusasioita.
Tästä löytyy kriteeristöä presidenttiehdokkaiden asettamiselle. Olipa muodollista valtaa enemmän tai vähemmän, presidentti ottaa oman tilansa kansan valitsemana.
KommentoiNorjan populistit ja ääriainekset
01.08.2011 8:42
Kolumni 28.7.2011
UP-uutispalvelu
Norjan järkyttävä massamurha oli taustaltaan poliittinen, vaikkakin vakavasti häiriintyneen yksilön tekemä. Norjan politiikassa on esiintynyt samantyyppistä maahanmuuttajien ja toisten uskontoryhmien demonisointia, mikä myös esimerkiksi Tanskassa, Hollannissa ja Ruotsissa on ollut kytköksissä oikeistopopulististen liikkeiden nousuun.
Norjan Edistyspuolueen taakse kertyi viime vaaleissa 22,9 prosenttia äänistä ja 41 suurkäräjien 169 edustajanpaikasta. Se on siis vielä perussuomalaisia suurempi, kannatukseltaan Hollannin ja Itävallan populististen veljespuolueiden tasolla. Tämän puolueen linja ei juurikaan vastaa nimeä. Alkujaan veroja vastustaneesta yhden asian liikkeestä kuoriutui Carl I. Hagenin johtajakaudella vahvasti maahanmuuttovastaisuudella profiloitunut puolue ja edelleen Siv Jensenin johdolla oikeistopopulistinen liike, jonka ympärillä liehuu monenlaista kiihkokansallista ja ääriajatteluun taipuvaista porukkaa.
Maahanmuuttovastaisuus, EU-kielteisyys ja moraalikonservatiivisuudella elämöinti muodostavan kiihkoilukolmion, jonka varaan pääosa Euroopan populististen puolueiden ydinjoukoista rakentaa toimintansa. Politiikan vastaisuus ja sosiaalisten ongelmien vyöryttäminen vanhojen puolueiden syyksi ovat poliittisesti korrektimpina näkyvämmin esillä vaaliohjelmissa.
Uusi tekniikka levittää kritiikitöntä vihanpitoa yli rajojen. Anders Behring Breivik koki messiaaniseksi tehtäväkseen raivata tappamalla tietä äärioikeistolaiselle vallankumoukselle kautta Euroopan. Vihasivustoja kokoamalla ja hurjimpia lainailemalla syntyi yksi vinksahtanut oppirakennelma, jolla sairas mieli saattoi perustella terroristisen joukkomurhan.
Jos murheen keskeltä löytyy jotakin opiksi otettavaa, se on varmaankin:
Terrorismin uhka on otettava tosissaan, myös äärikansallisen ja oikeistolaisen.
Verkkosivustojen ylläpitäjät on pantava vastuuseen julkaistavasta aineksesta ja vihaan yllyttäminen estettävä.
Populistiset liikkeet eivät ole harmitonta kansanhuvia, vaan ne voivat ruokkia vaarallista kiihkoilua ja ihmisoikeuksien polkemista.
Kansanvallan ja laillisen menon puolesta on taisteltava.
* * *
Terroritekojen kohdistaminen Norjan Työväenpuolueeseen ja laajemminkin sosialidemokraatteihin tiivistää arvopohjaista työtämme solidaarisuuden, tasa-arvon, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Demarinuoret lauloivat osuvasti Norjan suurlähetystön edessä ”Toverimme, toverimme – kansanvaltainen Pohjola on!”
Norjassa sosialidemokraatit ovat onnistuneet säilyttämään korkean kannatuksen öljyllä vaurastuneen maan keulassa. Maahanmuutto on tuonut silminnähtäviä ongelmia, mutta on samalla mahdollistanut taloudellisen kasvun paikkaamalla työvoimapulaa. Sisarpuolueemme on vetänyt maahanmuuttajien integraatiota ja pystynyt pitämään oikeiston aisoissa.
Suomen sosialidemokraateille opiksi otettavaa on siinä alueellisen solidaarisuuden linjassa, mikä on nostanut Norjan demarit ykköspuolueeksi myös maan syrjäisemmissä osissa. Vahva aluepoliittinen rooli on tuonut lisäkannatusta perinteisen teollisuustyöväestön määrän huvetessa. Miksi ei Suomessakin SDP voisi terhentyä johtavaksi liikkeeksi monipuolisesti kehittyvässä Lapissa tai työteliäällä Pohjanmaalla?
Oikeudenmukaisuuden edistäminen – eri ihmisryhmien, eri alueiden, eri kansojen välillä – on sosialidemokratian ydinsanomaa. Se vie maaperää väkivallalta ja sorrolta.
Kallista arvovaltaa
16.06.2011 14:11
Kolumni 16.6.2011
UP-uutispalvelu
Kaksi vuosikymmentä sitten Suomen Pankki samoin kuin Suomen hallitus oli koko arvovallallaan sitoutunut vahvan markan politiikkaan. Idänkauppa romahti, korot ja työttömyys nousivat yli kaikkien sietorajojen, mutta devalvoida ei saanut.
Arvovallan puolustaminen maksoi työpaikkoja, konkursseja, ylivelkaantumisia. Valuutan kellumaan päästämisen lykkääminen syvensi lamaa.
Vuosikymmen sitten Soneran pörssiarvo oli noussut taivaisiin Nokia-ilmiön imussa. Kun se kilpaili uuden sukupolven matkapuhelinverkkojen toimiluvista, takana oli menestyksen tuomaa mammonaa ynnä arvovaltaa.
UMTS-hintojen kivutessa järjettömyyksiin moni maallikko ja asiantuntijakin pyöritteli päätään, mutta miljardien hassausta Saksan huutokaupoissa ei tohdittu kyseenalaistaa. Huonosti kävi.
Vaan minä itse, miksi näitä mietin? Eurokriisin hoitotavoissa on nyt havaittavissa samaa jääräpäistä arvovallan puolustamista, mikä noissa tapauksissa osoittautui kohtuuttoman kalliiksi. Euroopan keskuspankin, EU:n komission ja monien euromaiden hallitusten toimintalinja on lukittu – ja vaihtoehdottomaksi väitetty.
Erityisesti Kreikan osalta uusien luottojen ja takausten tie näyttää kivetyn hyvin aikomuksin – ja vain aikomuksin. Lopulta on monien talousoppineiden mukaan kuitenkin edessä korko- ja velkasaneeraus.
Päätöksiä joudutaan tekemään epävarmuudessa, kun tilanteet ovat ennenkokemattomia. Niin oli Neuvostoliiton romahtaessa, niin oli informaatioteknologian mullistuessa, niin on eurokriisissä. Mutta menneistä erheistä on opittava se, ettei uskota ainoita virallisia vaihtoehtoja vaan haetaan tosissaan parempia.
Euroopan keskuspankin sekä euromaiden keskuspankkien valtavat vastuut ongelmamaiden ja niiden liikepankkien luototuksessa vaikuttavat varmasti siihen, että EKP vastustaa niin jyrkästi Kreikan ja kumppanien maltillisiakin velkajärjestelyjä. Saatammepa nähdä sellaisenkin väännön, jossa kansanvalta ottaa mittaa arvovallasta.
KommentoiEes taas, ees taas tiellä taistojen!
09.06.2011 13:58
Kolumni
Viikko-Häme
9.6.2011
Sosialidemokraattien hallitusneuvottelijat kajauttivat Taistojen tiellä –työväenlaulun helatorstain aattona Säätytalolla, kun hallitustunnustelija Jyrki Katainen osoitti ovea kesken kaiken. Silloin kun säätytalo oli alkuperäisessä käytössään eli aatelis-, pappis-, porvaris- ja talonpoikaissäätyjen kokoustilana ennen 1907 eduskuntauudistusta, talossa eivät työväenlaulut konsanaan raikuneet. Työväki, torpparit ja tilattomat muodostivat sen 90 prosenttia kansasta, jolle ei säätyvaltiopäivien aikaan äänioikeutta suotu.
Nyt tuli Kataiselta vähän samoja kaikuja, ettei täällä vasemmisto juhli. Viime viikolla oli julkistettu mielenkiintoinen gallup, missä liki yhdeksän kymmenestä suomalaisesta halusi demarit hallitukseen – selvästi useampi kuin kokoomuksen.
Kokoomusjohtajalla piti olla plakkarissa mieluisampi vaihtoehto: kansan tuomitseman porvarihallituksen jatko täydennettynä kristillisdemokraateilla, jolloin kasaan olisi saatu 105 edustajan niukka enemmistö eduskunnasta. Kuusikkoneuvotteluissa tavoiteltiin 126:n tukevaa enemmistöä.
Maanantaina vihreiden puoluevaltuuston selvä enemmistö jyräsi porvariyhteistyöhön hinkuneen johdon yli. Vaikka keskusta pyörsi ehdottomat oppositiopuheensa, vihreiden päätös tyhjensi Jyrkin taskun. Nyt vuorostaan keskustalle tuntuvat käyvän kaikki vaihtoehdot, joissa pahiten vaaleissa hävinneet suinkin mukaan kelpaavat.
Tiistaina Kataisen oli pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja palata lähtötilanteeseen. Kaikkia eduskuntaryhmiä kuullaan ennen kuin perjantaina sitten sovitaan, miltä pohjalta seuraava hallitusneuvottelujen kierros käydään. Kokoomusjohtajalle kolmas yritys on varmasti viimeinen: jos taas menee pieleen, tunnustelijan tehtävä siirtyy toiseksi suurimmalle puolueelle eli Sdp:lle.
Jos perussuomalaisia ylipäänsä saadaan tosissaan hallitusohjelmasta neuvottelemaan, sopu löytyisi varmasti helpommin uudelta kansanrintamapohjalta (sd, vas, ps, kesk) kuin kokoomusvetoisesti. Kolmen vanhan suuren puolueen hallitukseen demareilla ei ole syytä lähteä kokoomuksen ja keskustan porvaripolitiikan rengiksi. Taitaapa siis Kataisen ainoaksi jotenkin toimivaksi hallitusratkaisuksi jäädä nöyrä paluu kuuden puolueen sateenkaaripohjaan…
Ja siinä asiat on puhuttava halki. Vanhalla linjalla jatkaminen ei käy tulonjaossa, ei verotuksessa, ei eriarvoistumisessa. Muutoshallitus on syytä synnyttää ennen juhannusta, tapahtuipa se sitten kokoomuksen tai sosialidemokraattien vedolla.
Näytetään niille!
« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »
