Paraikaa haravoidaan joka kunnassa innostuneita ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Pohjoismainen laajaa tehtäväkenttää hoitava, luottamushenkilövetoinen kunnallishallinto on yksi perustekijä sille, että Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska pärjäävät niin hyvin kansainvälisissä elämänlaatu- ja hyvinvointivertailuissa. Kansanvalta lähtee arjen ongelmista, niiden voittamisesta yhdessä toimien – ja siinä tarvitaan itsensä likoon laittavia ihmisiä.

Suomalaisessa vaalijärjestelmässä äänestetään henkilöä, omaa ehdokasta eduskuntaan tai valtuustoon. Siinä syntyy vahvempi henkilökohtainen luottamussuhde kuin niissä maissa, joissa äänestetään ensisijaisesti puolueen listaa ja puolueiden sisällä ratkaistaan tosiasiallisesti ehdokkaiden läpimenojärjestys. Suomen malli on poikkeus suhteellisten vaalijärjestelmien joukossa. Äänestäjä saa maksimaalisen vaikutusvallan päättäessään sekä valittavan henkilön että puolueiden väliset voimasuhteet.

Olin ensi kerran parikymppisenä ehdokkaana 1976 kunnallisvaaleissa. Minut valittiin 127 äänellä Tervakosken tehdaskylästä Janakkalan kunnanvaltuustoon. Tunsin henkilökohtaisesti varmaankin valtaosan äänestäjistäni, vaikka vaalisalaisuuden vuoksi ei kellekään tule täyttä tietoa äänien antajista.

Kahdeksissa kuntavaaleissa Janakkalassa ja Hämeenlinnassa olen saanut yhteensä yli 6.000 ääntä. Jos luottamustehtävä olisi annettu nimetyllä valtakirjalla, niitä olisi melkoinen pino. Useat sadat ihmiset ovat ottaneet yhteyttä kadulla tai kaupassa, puhelimella tai meilillä kunnallispolitiikan arkisista aiheista.

Eduskuntavaaleissa olen ollut mukana yhdeksän kertaa ja toimin kansanedustajana kuudetta kautta. Ensi kerralla nuorisoehdokkaana 1979 sain 2987 ääntä. Tunsin henkilökohtaisesti ehkä kolmasosan äänestäjistäni, kun äänet painottuivat kotikonnuille. Sittemmin äänestäjien joukot ovat kasvaneet ja vaihtuneetkin. Yhteenlaskettuina ääniä kansanedustajanvaaleissa on ehtinyt kertyä liki 70.000.

Presidentinvaaleissa olin kahdesti Koiviston valitsijamiehenä 1982 ja 1988. Kun lisäksi olin jo 1978 valitsijamiesehdokkaana, näitä luottamusääniä voidaan laskea mukaan noin 9.000. Tradeka-yhtymän osuuskuntavaaleissa yhteensä reilut 5.000 jäsentä on antanut luottamuksensa.

Kaikkiaan eri vaalien äänestyslipuista kasaantuu uskomaton määrä – 90.000 toimeksiantoa tai luottamussuhdetta! Jokaisen numeron takana on kuitenkin henkilökohtainen odotus siitä, että valittu toimii lupaamallaan linjalla ja on kuulolla ja tavattavissa vaalien välilläkin. Kun pyöräilin 36 vuotta sitten työväenyhdistyksen kokoukseen ja siellä suostuin ehdolle kunnallisvaaleihin, en arvannut mihin kaikkeen se voi johtaa.

Sosialidemokraatit kokoavat Hämeenlinnassa 88 ehdokasta lokakuun kuntavaaleihin. Edustavasti eri paikkakunnilta, eri ammatti- ja ikäryhmistä, miehiä ja naisia, uusia ja kokeneempia. Moninkertainen määrä aktiiveja tekee vaalityötä ja luo edellytykset sille, että mahdollisimman moni kuntalainen osallistuu suunnan näyttämiseen, keskustelee yhteisistä asioistamme ja äänestää ehdokastaan valtuustoon.

Hämeenlinnan palveluissa ja kuntademokratiassa riittää kohennettavaa. Lähde mukaan muuttamaan!

Johannes Koskinen

Ei vähä mitään. Suomi nousi kirkkaasti kakkoseksi, kun tehtiin maailman ensimmäinen kunnon onnellisuustutkimus. Mukana 155 maata, haastateltuina vähintään tuhat yli 15-vuotiasta kussakin. Mitattiin monia onnellisuuden osatekijöitä tasa-arvosta elinympäristöön ja mielenterveyteen.

Ykköseksi niukasti Suomen edelle nousi roligaanien luvattu maa Tanska. Kolmantena Norja, neljäntenä Alankomaat ja viidentenä Kanada. Kärkikymmenikköön mahtuivat lisäksi Sveitsi, Ruotsi, Uusi Seelanti, Australia ja Irlanti. Ei ole mikään sattuma, että samat maat – yleensä pohjoismaat – ovat kärjessä muissakin elämänlaatua mittaavissa tutkimuksissa.

Sattumaa ei ole myöskään se, että kärkimaita ovat rakentaneet pitkälti sosialidemokratian oikeudenmukaisuuden, kansanvallan ja mahdollisuuksien tasa-arvon aatteet. Koko kansan kouluttaminen, kattavat palvelut ja sosiaaliturva, tasaisempi tulonjako ja demokraattinen hallintotapa luovat hyvän elämän edellytyksiä.

Euroopan vaurain Luxemburg häviää reilusti köyhemmilleen pohjoisessa juuri eriarvoisuuden vuoksi. Vastaavasti Amerikan mantereella ”eurooppalaisempi” Kanada jättää muutoin rikkaamman USA:n onnellisuus- ja elämänlaatuvertailuissa selvästi jälkeensä.

Kyllähän meillä ja tanskalaisillakin riittää rutkasti tekemistä köyhyyden, syrjimisen, välinpitämättömyyden ja epäoikeudenmukaisuuksien poistamisessa. Mutta suunta yhteiskunnan kehittämisessä on ollut oikea ja työtä pitää tiivistää.

- – -

Talouden pohjan pettäminen tuo murheita. Esimerkiksi Islanti ja Kreikka ovat pudonneet sekä elintason että elämänlaadun arvioissa kymmeniä pykäliä alaspäin, kun rajusti velkaantunutta julkista taloutta koetetaan pelastaa tiukoilla säästöohjelmilla.

Koko Euroopan talous keikkuu edelleen veitsen terällä – finanssikriisin kestettyä jo vuosia. Viime vuonna euroalueen valtioiden yhteenlaskettu alijäämä supistui vuoden 2010 6.2 prosentista 4.1 prosenttiin, mutta ylittää silti vakavasti vakaussopimuksen salliman 3 prosentin vuosivelkaantumisen rajan.

Pahimmat vajeet olivat Irlannin 13.1 % ja Kreikan 9.1 % bruttokansantuotteesta. Lähes yhtä rajusti velkaantuivat Espanja (8.5%), Britannia (8.3%) ja Slovenia (6.4%). Isoista euromaista Espanjan ohella Italia, Ranska ja Saksa joutuvat kiristämään toimintaohjelmiaan liiallisen alijäämän saattamiseksi kohtuuajassa luvallisiin lukemiin. Ei tästä ilman kunnon talouskasvua selvitä.

Ainoastaan Suomen, Viron, Luxemburgin ja Ruotsin julkiset taloudet olivat säällisessä kunnossa.

14 EU-maata 27:stä ylittää perussopimusten mukaisen julkisen talouden velkakaton: 60 prosenttia BKT:sta. Julmia lukuja ovat Kreikan 165, Italian 120, Irlannin samoin kuin Portugalin 108 prosenttia velkaa. Suuret Saksa, Ranska ja Britanniakin riutuvat yli 80 prosentin velkatasoilla. Talouskasvu matelee Saksaa lukuun ottamatta nollan tuntumassa.

Jos Molli-Jori Malmstenin pennittömään uneksijaan on uskomista, onnen avaimet eivät kuitenkaan ole hukassa:

”Ei ole mulla markkoja taskussa, mutta siitä viis mä välitän. Ei rikkaus maan kai konsanaan voi näyttää meille tietä onnelaan!”

Johannes Koskinen

Olin ensi kerran parikymppisenä ehdokkaana 1976 kunnallisvaaleissa. Minut valittiin 127 äänellä Tervakosken tehdaskylästä Janakkalan kunnanvaltuustoon. Tunsin henkilökohtaisesti varmaankin valtaosan äänestäjistäni, vaikka vaalisalaisuuden vuoksi ei kellekään tule täyttä tietoa äänien antajista.

Kahdeksissa kuntavaaleissa Janakkalassa ja Hämeenlinnassa olen saanut yhteensä yli 6.000 ääntä. Jos luottamustehtävä olisi annettu nimetyllä valtakirjalla, niitä olisi melkoinen pino. Useat sadat ihmiset ovat ottaneet yhteyttä kadulla tai kaupassa, puhelimella tai meilillä kunnallispolitiikan arkisista aiheista.

Eduskuntavaaleissa olen ollut mukana yhdeksän kertaa ja toimin kansanedustajana kuudetta kautta. Ensi kerralla nuorisoehdokkaana 1979 sain 2987 ääntä. Tunsin henkilökohtaisesti ehkä kolmasosan äänestäjistäni, kun äänet painottuivat kotikonnuille. Sittemmin äänestäjien joukot ovat kasvaneet ja vaihtuneetkin. Yhteenlaskettuina ääniä kansanedustajanvaaleissa on ehtinyt kertyä liki 70.000.

Presidentinvaaleissa olin kahdesti Koiviston valitsijamiehenä 1982 ja 1988. Kun lisäksi olin jo 1978 valitsijamiesehdokkaana, näitä luottamusääniä voidaan laskea mukaan noin 9.000. Tradeka-yhtymän osuuskuntavaaleissa yhteensä reilut 5.000 jäsentä on antanut luottamuksensa.

Kaikkiaan eri vaalien äänestyslipuista kasaantuu uskomaton määrä – 90.000 toimeksiantoa tai luottamussuhdetta! Jokaisen numeron takana on kuitenkin henkilökohtainen odotus siitä, että valittu toimii lupaamallaan linjalla ja on kuulolla ja tavattavissa vaalien välilläkin.

Miten olla luottamuksen arvoinen? Sitä ei mitata palstamillimetreillä tai muilla julkisuuspisteillä. Jokaisella äänestäjällä on oma näkemyksensä siitä, millä mittareilla ja mitä toimia seuraten luottamus joko säilyy tai hupenee. Kansanvallan ihanteiden toteutumiseksi on mielestäni välttämätöntä parantaa faktatiedon levittämistä politiikasta, jotta luottamuksen arviointi ei jää mielikuvamaakareiden ja lööppipolitikoinnin varaan.

Perussuomalaisten remuvoitosta on nyt vuosi kulunut. Kannatuskäyrä kävi vaalien jälkeen reilusti yli kahdenkymmenen prosentin lukemissa lähteäkseen sitten alamäkeen. Vaalivoittajan kantoaalto nostaa tyypillisesti kannatuksen seuraaviksi kuukausiksi vielä vaalitulosta ylemmäksi. Se ei ollut ihmeellistä. Kannatuksen nopea mureneminen talven ja kevään mittaan sen sijaan osoittaa ehkä pitempiaikaisempaakin siirtymistä Suomessa äänestäjien vilkkaampaan liikkuvuuteen.

Kun perussuomalaisten jytky koostui nukkuvista, demareista, keskustalaisista ja kokoomuslaisista pois kääntyneistä äänestäjistä, paluumuuton viime aikojen gallupeissa lienevät aloittaneet keskustan aitovierille ja konservatiiviseen oikeistoon takaisin suuntaavat. Kummankin osalta presidentinvaalit avittivat korjausliikettä.

Perussuomalaisten kellokkaat osallistuvat myös itse kiitettävästi jytkyn purkamiseen. Halla-ahot, Hakkaraiset ja vaaliuhosta tokkuraiset eivät ehkä kaikkien perussuomalaisten uskoa horjuta, mutta juuri liikkuvien äänestäjien joukoissa äärioikeistolaiset kommervenkit samoin kuin perinteisemmät hölmöilyt aiheuttavat nopeita vastareaktioita. Presidentinvaalissa Soinin odotettua heikompi tulos taittoi sitä kansanliikkeen kuvaa, joka eduskuntavaaleissa oli huolella rakennettu.

Pari viikkoa sitten esiteltiin Muutosvaalit 2011 – julkaisua, jossa on koottuna vaalitutkijoiden tuloksia eduskuntavaalien jälkikäteisestä analyysistä. Avainkysymyksiä tulevan politiikanteon kannalta ovat esimerkiksi ne syyt, mitkä ovat kääntäneet äänestäjiä populistisen, ”uusvanhan” vennamolaisen puolueen taakse. Niiden puntaroinnista löytyy varmasti opastusta jytkyn purkamisen seuraaviin vaiheisiin.

Perussuomalaisia äänestäneiden perusteluista eivät nouse kärkisijoille vaalirahakohu tai pakollisen ruotsin kielen opetuksen vastustaminen, vaikka ne olivat näkyvästi esillä ensimmäisissä arvioissa. Protestoinnin pääsyyt ovat olleet yleisempiä luonteeltaan. Kyselyssä tärkeimmiksi äänestyspäätökseen vaikuttaneista tekijöistä listattiin 1) halu saada liikettä jämähtäneeseen puoluejärjestelmään, 2) halu tiukentaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ja maahanmuuttajien etuja, 3) halu hillitä Suomen sitoutumista Euroopan unioniin ja sen jäsenyysvelvoitteisiin. Nämä vaikuttivat ratkaisevasti tai melko paljon yli kahdelle kolmannekselle PS-äänestäjistä.

Lähes yhtä vahvasti vaikutti kolme enemmän mielikuvamaailmaan liittyvää syytä: puheenjohtaja Timo Soinin ominaisuudet, äänestetyn ehdokkaan ominaisuudet ja halu vahvistaa perinteisten arvojen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kaikkiaan Soinin puolue kykeni imuroimaan ääniä useammilla kärjillä ja useammasta suunnasta kuin SMP aikoinaan. Pohjan moniaineksisuus toisaalta edesauttaa sen murenemista poliittisen tilanteen muuttuessa.

Halu saada liikettä jämähtäneeseen puoluejärjestelmään yhdistää nyt paitsi persuja äänestäneitä myös ns. vanhojen puolueiden uudistajia. Keskustassa koko kenttä on liikkeellä samalla teemalla ja uudistamisen tarve korostuu myös sosialidemokraattisen puolueen työlistalla. SDP:ltä perussuomalaisille vuotaneet äänet eivät palaa itsestään sen paremmin kuin keskustan äänikatokaan.

Ykkösasia jytkyn purkamisen kakkosvaiheessa on omaleimaisen politiikan vahvistaminen. Sosialidemokraateille se merkitsee työn ja oikeudenmukaisuuden linjan pelkistämistä kouriin tuntuviksi päätöksiksi: työllisyyttä tukevaa talous- ja tulopolitiikkaa, verotuksen epäkohtien oikaisemista, jatkoa nuorten yhteiskuntatakuun ja työmarkkinatuen korotusten tyyppiselle uudistustyölle.

Perussuomalaisten rökälevoiton torjuminen sosialidemokraattien linjakkaalla kunnallisvaalityöllä muodostaa osan II jytkyn purkamisesta.

Johannes Koskinen

Kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.) vaati Orimattilassa kuntien palautteen ottamista tosissaan kuntauudistusta jatkettaessa. – Valtiovalta ei voi yksipuolisesti sanella selvitysalueita, vaan jatkotoimet on neuvoteltava kuntien kanssa ja linjattava kunkin seudun olosuhteiden mukaan.

Vasta kun tärkeimpien eli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun periaatteet ovat tiedossa, voidaan realistiset kuntajaon muutoshankkeet saada kunnolla liikkeelle. Koskisen mielestä kuntia on syytä kuulla uudelleen sote-ratkaisun kirkastuttua.

Kuntauudistuksessa on välttämätöntä edetä palvelut kärjessä, asiakkaiden ja kuntalaisten näkökulma vahvasti huomioon ottaen. – Päiväkotien, koulujen ja terveysasemien palveluverkkojen turvaaminen kulkee edellä, rajapyykkien siirtelyt riippuvat niistä.

Kuntalain, rakennelain sekä valtionosuus- ja verontasausjärjestelmien uudistuslinjat tarvitaan kuntarakenteen uudistamisen pohjaksi. Koskisen mukaan isompi muutosaalto kuntajaotuksessa voisi tapahtua vuoden 2017 alusta.

Lisätietoja: Johannes Koskinen 050 511 3061

Oli hämäläisten terveyspalveluille onneksi, että neljä vuosikymmentä sitten saatiin – viimeisten joukossa – oma Kanta-Hämeen keskussairaala pystyyn. Viime aikoina se on noussut otsikoihin negatiivisemmissa merkeissä, milloin hoitojonojen ja milloin toistuvien miljoonien eurojen alijäämien vuoksi. Terveyspalvelujen toimivuus puhuttaa myös perusterveydenhuollossa. Hoitoa saaneet ovat pääosin tyytyväisiä, mutta täyttämättömät lääkärien ja hammaslääkärien virat johtavat aukkoihin ja viiveisiin hoidon saannissa.

Terveydenhuolto on kriisiytymässä muuallakin kuin Hämeessä. Tyypillisesti sairaanhoitopiirien menokehitys on useita prosenttiyksikköjä vauhdikkaampaa kuin muussa kuntien palvelutuotannossa. Pitkällä aikavälillä koko terveydenhuollossa painopiste on siirtynyt terveyskeskuksista erikoissairaanhoitoon. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kertoi täpötäydelle Hämeenlinnan demarituvalle Kokkolasta saman, mitä täälläkin on tapahtunut: sairaanhoitopiirille menee noin kaksi kolmannesta ja perusterveydenhuollolle kolmannes kaupungin terveyspalvelumenoista. Alkujaan suhde oli liki toisinpäin.

Kanta-Hämeessä erityistä huolta aiheuttaa lisäksi keskipakoisvoima: Sirkka-Liisa Anttila (kesk) uhkailee Forssan seudun pistävän sairaanhoitopiirijaon uusiksi. Riihimäkeä, Hausjärveä ja Loppea tuupitaan jättikuntaan Hyvinkään kanssa, joka on vaivihkaa rakentanut aluesairaalastaan lähes 200.000 asukkaan yhteistoiminta-alueen keskussairaalan. Kanta-Hämeen keskussairaalan väestöpohja on jo nykyisellään elinkelpoisuuden alarajoilla.

Kymmenen vuotta sitten Lipposen kakkoshallituksen kansallinen terveyshanke tuotti paljon projekteja terveyspalvelujen pelastamiseksi. Pysyviä tuloksia jäi esimerkiksi hoitotakuiden ja potilasjonojen purkamisen kautta sekä joidenkin laiminlyötyjen lohkojen kuten lasten ja nuorten psykiatrian lisäpanostuksina. Siinä tärkeimmässä ei kuitenkaan täysin onnistuttu: miten saadaan koko terveydenhuoltojärjestelmästämme irti paremmat ja yhdenvertaisemmat palvelut kansalaisille. Parhaiden käytäntöjen levittäminen koko maahan ei ole sujunut tarkoitetulla tavalla, ei myöskään tietojärjestelmien uusiminen tehokkaammiksi ja yhtenäisemmiksi.

Yksityistäminen ei ratkaisu

Merkittäviä viipaleita perusterveydenhuollosta on siirretty yksityisten firmojen hoitoon ostopalveluina. Usein näin on varsinkin syrjäseuduilla tapahtunut olosuhteiden pakosta: kun lääkärinvirkoja ei ole saatu täytettyä edes sijaisilla, keikkalääkäriyhtiöt ovat vyöryneet kovalla hinnalla terveysasemille. Laajimmillaan ulkoistaminen on iskenyt terveyskeskuspäivystyksiin, joista Suomessa noin 70 prosenttia on osin tai kokonaan yksityisten hoidossa.

Karjalan rajamailla Rääkkylän kunta on liikkunut laillisuuden rajamailla ulkoistamalla niin terveyskeskuksensa kuin lähes koko sosiaalitoimensa Attendolle. Virkavaltaa ja valvontaa hoitamaan palkataan joku sitten hetken sijaiseksi kunnan palvelukseen. Konsulit eivät näytä olevan hereillä.

Ruotsissa porvarihallituksen vauhdittamana on yksityistetty urakalla kokonaisia sairaaloita ja lääkäriasemia. Ahneiden ylikansallisten pääomasijoitusyhtiöiden omistamat ketjut kuskaavat konttikaupalla veronmaksajilta pakkoperittyjä voittoja ulkomaille. On verokikkailua, hoitotason laskua, skandaalia toisensa perään. Ruotsin tai Rääkkylän tie ei saa olla meidän tiemme.

Terveysasemien ja sairaaloiden työjärjestelyissä ja toimintatavoissa voi olla paljonkin opittavaa tehokkaimpien yksityisten (ja julkisten!) laitosten käytännöistä. Työyhteisöjen kehittämistä terveys- ja hoivapalveluissa on kehitettävä, ehkä jopa osuuskuntatyyppiset sisäiset tuottajaorganisaatiot voivat tulla kyseeseen. Mutta terveydenhuollon runko ja varmuus kansalaisten tarvitsemista hoidoista pitää pysyttää kuntien ja valtion käsissä.

Hoitosuunnitelma ripeästi

Me tarvitsemme koko Hämeen maakunnan kattavan terveydenhuollon suunnitelman, joka viitoittaa ratkaisun edellä sivuttuihin ongelmiin. Hämeen maakuntahallituksella on valmiudet käynnistää ripeästi sellaisen laatiminen yhdessä sairaanhoitopiirin ja kuntien kanssa. Vuoden mittaan linjataan valtakunnan tasolla sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuita, mikä tulee edellyttämään samantyyppistä valmistelua.

Pelastaaksemme perusterveydenhuollon toimintakyvyn ja keskussairaalatasoiset palvelut mahdollisimman laajasti oman maakunnan alueella emme voi jäädä odottamaan häntäpäähän niin kuin 1970-luvulla tapahtui. Viimeisille ei jää mitään jaettavaa.

Hämäläisten terveydenhuollon turvaamisen pitää lähteä asiakasnäkökulmasta: mikä on terveysasemaverkko, millaiselle väestöpohjalle erityyppiset palvelut rakennetaan, mitä palveluja tuodaan kotiin, mitkä haetaan kauempaa? Oikea hoidon porrastus voidaan rakentaa suunnitelmallisesti ja tehokkaasti. Osaksi työtä on jo tehty seutukunnittain, mutta koko maakunnan kattavasti päästään varmemmin tuloksiin.
Johannes Koskinen

Our challenging theme today is the Åland Example as a tool of Nordic peace mediation: Tackling identity conflicts, autonomy and minority rights. We have to admit that when the Åland Example was created, it was not a tool of Nordic peace mediation. It was more a result of European peace diplomacy and the involvement of the League of Nations.

After decades of innovative legal and political development, however, the Åland Example may now serve as a constructive tool in solving many severe regional disputes and minority conflicts. Åland type of autonomy has awakened interest from different parts of the world, both as a comparable example and as a well functioning process. One could mention Northern Ireland, Kosovo, Georgia, Nagorno-Karabah, Israel-Palestine, Sri Lanka, Aceh in Indonesia, Kashmir, Zanzibar and East Timor.

In this seminar we will have the opportunity to share the ideas of distinguished experts how to use one remote example as a hopefully efficient tool of peace mediation. I want to underline some special features of the success story Ålands autonomy has shown, which are unfortunately not often present in regional conflicts:

-       the League of Nations decision of 1921 and international guarantees
-       strongly legalistic traditions both in Finland and Sweden, constitutionalism
-       traditional connections between Åland, Finland and Sweden
-       Nordic Council and other Nordic mechanisms of cooperation, also cultural and social community of peoples
-       geography of the archipelago demands self-rule in many aspects
-       dynamics of Ålands economy ( now among the wealthiest regions in Europe)

I think it is important to point out two elements of the Åland Example that are easier to export successfully.

Firstly, the autonomy or self-government of Åland has been carefully tailored for the special circumstances and historical developments of the region. Especially the division of legislative powers between the central government and the autonomous entity has to be designed with wisdom and pragmatism.

Secondly, autonomy can last and construct a stable democratic form of government. Maybe too often people think that granting autonomous powers will lead to the next step and to the next… and sooner or later to full independence. That is not the case: autonomy is not a one-way road towards formal independence.

Toissapäiväisessä yhtiökokouksessa Finnairin johto sai tavallisilta osakkeenomistajilta syystä kyytiä. Johdon poikkeukselliset, perusteettomat ja peitellyt ylimääräiset bonuspalkkiot samaan aikaan kun henkilöstöltä vaaditaan palkkojen leikkauksia ja säästötoimia eivät valitettavasti ole ainoita lajissaan. Isojen yritysten nimitys- ja palkitsemisvaliokunnat ovat etääntyneet kultaisiin torneihinsa eikä johtokerrosten palkkataso ole järjellisessä suhteessa verstas- tai toimistotason työntekijöiden ansioihin.

Oikeus, kohtuus ja moraali ovat hakusessa. Finnair on vain yksi esimerkki, mutta sen osalta tilannetta ovat kärjistäneet edeltäneet tapaukset.

Finnairin toimitusjohtajan ja Ilmarisen välinen asuntokauppa- ja asuntoetujärjestely herätti keskustelua yhtiöiden hyvän hallintotavan vastaisuudesta ja rakenteellisesta korruptiosta elinkeinoelämässä. Rakenteellinen korruptio on vaikea määritellä, mutta sen haitat lyövät silmille sitä selvemmin.

Lahjontarikokset on tarkkaan kuvattu rikoslaissa oikeudettoman edun vaatimisen tai tarjoamisen ynnä vilpillisen vaikuttamistarkoituksen kautta. Korruptio laajenee terminä monenlaiseen oman edun tavoitteluun, toimivallan väärinkäyttöön ja turmeltuneeseen päätöksentekoon.

Rakenteellinen korruptio taas viittaa pysyvämpään, laajaan ja systemaattiseen vinoutuneisuuteen. Sitä esiintyy sekä julkisessa hallinnossa, yrityselämässä että erityisesti yksityisten ja julkishallinnon toimijoiden välillä.

Transparency International -järjestö taistelee maailmanlaajuisesti korruptiota vastaan. Suomi on tottunut saamaan myönteistä mainetta järjestön listatessa lahjonnan vähiten runtelemia maita.

Euroopan unionin komissio on tilannut maakohtaiset arviot jäsenmaiden kansallisista säännöksistä ja hallinnollisista järjestelyistä, joilla korruptiota suitsitaan. Tilaustyötä Suomen osalta on tehnyt TI:n Suomen osasto. Kuukausi sitten julkistettu raportti ei ole mikään tieteellinen tutkimus – kuitenkin kelpo selvitys jatkotyön pohjaksi.

Transparency Suomi esittää kahdeksan suositusta, jotka on syytä jalostaa toteutettaviksi. Yksityissektorikin on mukana – ilmi tulleeseen tarpeeseen nähden alimitoitetusti.

Suomen julkiselle sektorille ehdotetaan kunnon eettisiä toimintaohjeita ja tiukempia jääviyssääntöjä. Päätöksentekoa tulisi tehdä edelleen avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Korruption vastaiseen työhön esitetään lisäresursseja ja joutuisampia prosesseja.

Johtamista raportti haluaa nykyaikaistettavaksi sekä hallinnossa että yksityisellä sektorilla. Lainsäädäntöön kaivataan kattavaa korruption sääntelyä. Tämä on ollut esillä myös Euroopan neuvoston korruption vastaisen asiantuntijaverkoston GRECOn suosituksissa.

Transparencyn selvitys kaipaa kansalaisjärjestöjen ja liike-elämän kokoamista korruption vastaiseen työhön ja yhteistoimintarakenteisiin. Edelleen patistetaan mediaa panostamaan tutkivaan journalismiin korruptiotapausten paljastamiseksi ja julkistamiseksi.

Viimeinen kohta on mielenkiintoisin juuri viime viikkojen havaintojen kannalta. Transparency katsoo, että hyvä veli -verkostot (“old boys’ networks”) ovat Suomen korruption sydämessä. Lääkkeeksi tarjotaan avoimuutta, keskustelua ja sidonnaisuuksien julkistamista ennalta ehkäisevästi.

Taustaselvityksessä on jo ennen näitä viimeisiä velikultien tempauksia 60 % suomalaisista ollut sitä mieltä, että hyvä veli -verkosto on hyvin tyypillinen korruption muoto Suomessa. 45 % vastaajista on havainnut lisäksi hallinnosta liian monia (epäasiallisia) siteitä yrityksiin.

Luvut ovat korkeita. Niitä selittää osaltaan se, että kyseenalaisia suhteita ja intressien ristiinkytkentöjä esiintyy ihan paikallistasolta valtakunnan huipulle saakka.

Sosialidemokraatit ovat lyöneet rumpua eettisemmän ja oikeudenmukaisemman markkinatalouden puolesta niin Suomessa kuin Euroopassa. Nykyinen hallitus on panostanut harmaan talouden vastaiseen taisteluun. Sitä on hyvä laajentaa korruption tehokkaaseen kitkemiseen sekä lainsäädännön että käytännön toimin.

Kohtuuttomiin tuloihin puuttumisessa on jonkinlaista avausta nähtävissä siinäkin. Solidaarisuusvero suurituloisille kehysriihen ratkaisuna ja aiempi kiristysporras suurempiin pääomatuloihin käyvät varovaisesta alusta. Jatkoa on seurattava  oikeudenmukaisemman tulonjaon tiellä.

Johannes Koskinen

Innokas joukko kansalaisia on kerta kaikkiaan saanut tarpeekseen ahneuden markkinoista ja eriarvoisuuden kasvusta. He keräävät tuota pikaa yli 50.000 nimeä kansalaisaloitteeseen tulonjakoa reippaammin tasaavan verotuksen puolesta.

Liikkeen sivustoilla viriää laajaa keskustelua muutoinkin solidaarisemman yhteiskuntakehityksen puolesta. Kirjoitellaan manifestia ja monenmoista ohjelmanpätkää. Sitten keksitään, että perustetaanpa puolue yhteiseltä arvopohjalta!

Nimien keruu Työn ja oikeudenmukaisen puolueen (TOP) rekisteröimiseksi käy rapsakasti. Yhteydenpito sujuu aluksi helposti Topparoikka-verkkolehden ja vilkkaiden keskustelupalstojen turvin. Organisoituminen askarruttaa: pitäisikö poliittisen vaikuttamisen tehostamiseksi rakentaa alueorganisaatio?

Syksyn kunnallisvaalien alla paikalliset toimintaryhmät keräävät ja asettavat ehdokkaita. Suuremmille paikkakunnille perustetaan TOP-osastoja. Monissa pienemmissä kunnissa taas halutaan toimia vapaamuotoisemmin jaoksina tai soluina – ja puolueosaston toimialueena on seutukunta. Kuntapolitiikan linjaa vetävät avoimet valtuustoryhmien kokoukset. Isoimmissa kaupungeissa perustetaan myös kaupunginosayhdistyksiä.

Pian havaitaan, että väliin tarvitaan piirijärjestöt alueellista toimintaa kokoamaan ja varsinkin eduskuntavaaleihin valmistautumaan. Sekä paikallisella että piiritasolla yhdistysbyrokratia ja muodollinen kokoustaminen minimoidaan. Tarmo keskitetään näkyvään poliittiseen työhön, teemakeskusteluihin, koulutukseen, tempauksiin ja kampanjoihin.

Jäsenet valitsevat puoluejohdon ja puoluejohto kyselee jäsenistön mielipidettä tärkeisiin linjaratkaisuihin. Poliittisia ohjelmia jalostetaan liukuvasti vaalien ja puoluekokousten välilläkin.

Kun TOP nousee eduskuntavaaleissa yli neljänkymmenen edustajan puolueeksi, puoluetuki viestintätukineen alkaa virrata vuolaana tilille. Palkataanko nyt piireihin päälliköt ja perustetaanko toimistot vai kerätäänkö panoksia monimuotoiseen markkinointiin ja alueelliseen toimintaan? Ehkäpä kokeillaan erilaisia malleja, millä tehokkaimmin aktivoidaan jäseniä ja kasvatetaan kannatusta.

Viestinnässä tulee myös valinnan paikka. Hyvinkään hoidettu verkkoviestintä ei tyydytä laajenneita jäsenten ja kannattajien joukkoja. Osa haluaisi panna tuet vain tosiharrastajille leviävään päivälehteen, osa kaikki jäsenet tavoittavaan viikkolehteen, jossa olisi vielä kunkin alueen omaa asiaa. Jäsenäänestyksessä jälkimmäinen kanta voittaa.

Työn ja oikeudenmukaisuuden puoluetta odottaa lupaava tulevaisuus.

Johannes Koskinen

Tätä torstaiaamuna kirjoittaessani ministerit vääntävät kättä ja murtavat suuta niin sanotussa kehysriihessä. Perjantaina lukijoilla on jo parempi tieto siitä, mihin torstain taistoissa on päädytty. Lähtötilanteessa eri hallituspuolueilla oli kovin erilaisia listoja säästötoimien tai veronkiristysten kohteiksi.

Valtion velkaantumistahti on edelleen syvemmän taantuman taittumisesta huolimatta sen verran huimaa, että sitä on kyettävä parilla miljardilla hillitsemään. Kasvun ja työllisyyden vauhdittaminen on tietysti tärkein lääke, mutta se ei ennätä helpottamaan julkista taloutta ajoissa eikä riittävästi. Hallitusohjelman mukaisesti talousarvion aukkoja on paikattava puoliksi veroja lisäämällä, puoliksi valtion menoja leikkaamalla.

Kaikilta hallinnonaloilta on tehty säästöehdotuksia – joitakin järkevämpiä, monia vähemmän osuvia. Yhdestä huhusta keskustaoppositio järjesti jo välikysymysnäytelmänkin. Kotihoidon tukea ei pidä lyhentää vuodella alle 2-vuotiaiden vanhempiin rajautuvaksi. Näennäinen säästö valtion budjetissa aiheuttaisi moninkertaisen lisämenon kunnille ja turvattomuutta perheille.

Veroratkaisuissa on erityistä huolta kannettava oikeudenmukaisuudesta: kiristyksiä on tehtävä maksukyvyn mukaan. Tulonjakoa pitää oikaista niukkuudenkin aikoina. Ahneuden markkinoiden esimerkit kohtuuttomista palkoista, bonuksista ja hyvä veli -kannustimista vaativat ripeitä korjaustoimia.

Työurien pidentämiseksi tarvitaan kohennusta työhön sijoittumiseen, opiskelun tehostamista, aktiivisuuden suosimista ja tasavertaisempia koulutusmahdollisuuksia myös työuran aikana. Työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen välillä näyttää syntyvän sopimus monipuolisista toimista – ilman vanhuuseläkeiän pakottamista ylemmäs!

Kehysriihi asettelee nimensä mukaisesti raamit lähivuosien budjettiratkaisuille. Ehdotukset eivät ole kiveen hakattuja. Viisasta on jättää tarkistamisen varaa niin säästölistoihin kuin veronmuutoksiinkin, että riihessä huhtoessa ehkä syntyneet virheliikkeet maltetaan oikaista.

Johannes Koskinen