Paluu työllisyyttä tukevaan tulopolitiikkaan

24.10.2011 12:25

 

Hämeenlinnan Viikkouutiset 21.10.2011

Muutaman vuoden harhailun jälkeen työmarkkinoilla keskusjärjestöt löysivät jälleen sopimisen kulttuurin. Raamisopimuksella pystymme luomaan ennustettavuutta ja luotettavuutta. Sopimuksen vaikutus on suuri, sillä se koskee niin yritysten kilpailukykyä, ihmisten työpaikkoja kuin hyvinvointipalvelujammekin.    

Tulopoliittisen raamisopimuksen syntyyn vaikutti osaltaan SDP:n luja tahto hallituspuolueena asian edesauttamiseksi. Ero Vanhasen-Kiviniemen hallituskauteen on selvä. Uusi hallitus ei pyri ykskantaan päättämään mm. eläkeiän nostosta vaan haluaa tehdä yhteistyötä eri osapuolten kanssa.

Hallituksen vahvalla myötävaikutuksella syntyneen raamisopimuksen sisältö on olosuhteisiin nähden laaja. Palkansaajille sen avulla turvataan kohtuulliset palkankorotukset ja toteutetaan uudistuksia työelämän laadun parantamiseksi. Lisäksi tuodaan esille työurien pidentäminen esimerkiksi ikääntyneille suunnatun ikäohjelman avulla, osatyökykyisten työmarkkinoiden ja henkilöstösuunnittelun kehittäminen. Raamisopimuksessa mainitaan myös ammattitaidon ja osaamisen kehittäminen, hallitusohjelman mukainen perhevapaajärjestelmän uusiminen eli isyysvapaan pidentäminen kahdella viikolla sekä työttömyysturvajärjestelmän yksinkertaistaminen. Budjettisäästöinä vuorotteluvapaaseen kaavaillut heikennykset perutaan. Sopimuksessa on mainittu myös työntekijän mahdollisuus osallistua vuosittain kolmen päivän ajan osaamista lisäävään koulutukseen. 

Yrityksille järjestyisi työllisyyttä tukevia verohelpotuksia ja vakautta kun omaa toimintaa pystyy suunnittelemaan pidemmällä aikavälillä. Taloudellisesti heikkoina aikoina vakauden lisääminen on myös kansantaloudellisesti hyvin tärkeää. Yhteen hiileen puhaltamisella Suomi ja suomalaiset yritykset antavat muulle maailmalle signaalin luotettavuudestaan yhteistyökumppanina. Raamisopimuksen toteutuminen lisääkin suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja siten myös vahvistaa hyvinvointivaltion taloudellista perustaa.

Raamisopimus vie Suomen takaisin sopimisen kulttuuriin. Tästä kiitos kuuluu niin hallituksen kuin palkansaajajärjestöjen ja työnantajajärjestöjen vastuullisille päätöksille, jotka viime kädessä tekivät yhteisen sopimuksen mahdolliseksi. Yhteinen sopiminen vie Suomea oikeaan suuntaan.

Tällä hetkellä jännitetään jääkö raamisopimus henkiin eli hyväksyvät isoimmat liitot sen alakohtaisissa neuvotteluissaan. Työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut tulee saada valmiiksi 24.11.2011 mennessä. Silloin viimeistään ratkeaa raamisopimuksen kohtalo. Muutaman vuoden erossa olon jälkeen yhteinen sopimus on hieno saavutus ja toivottavasti avaa tietä tulevaan, solidaarisemman tulopolitiikan kauteen.

Kun maailmalla myrskyää, on työllisyyden ja talouden perustaa vahvistettava. Oikeudenmukaisempi tulonjako ja verotus, inhimillisempi työelämä ja turvallisten palvelujen yhteiskunta kaipaavat tekijöitään.

Johannes Koskinen

 

 

 

 

 

Kommentointi ei ole käytössä.