Vähän vallattomampi presidentti

04.10.2011 11:50

Hämeen Sanomat 23.9.2011

Suomen edellinen perustuslaki, vuoden 1919 Hallitusmuoto palveli kolmen sukupolven verran vuosituhannen vaihteeseen. Kymmenen presidenttiä Ståhlbergistä Ahtisaareen sovitti oman vallankäyttönsä valtiosäännön rakentamalle näyttämölle.

Vuoden 2000 uuden perustuslain piti samoin toimia vuosikymmeniä vallanjaon pohjana eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin kesken. Siinä rajattiin presidentin valtaoikeudet suunnilleen sille tasolle, mille enemmistöparlamentarismiin tukeutuneet presidentit – Ståhlberg ja Koivisto varsinkin – olivat omaehtoisesti vallankäyttönsä suitsineet.

Presidentti Tarja Halonen on useasti huomauttanut, että olisi hyvä hankkia kokemusta yhtä useamman presidentin toimikausilta ennen kuin presidentin asemaa perustuslaissa lähdetään tuntuvammin muuttamaan. Tätä ohjetta porvarilliset puolueet eivät malttaneet noudattaa, kun hätäinen perustuslain tarkistus viime kaudella piti käynnistää.

Kivenä kengässä kangersi EU-huippukokousten kaksoisedustus. Ahtisaaren aloittamaa ja Halosen jatkamaa käytäntöä sovellettiin Eurooppa-neuvoston asialistasta riippuen. Kahden lautasen ongelmaa paisuteltiin kotimaisessa keskustelussa niin pitkään, että vähäisen valtiokäytännön muutoksen sijasta alettiin vängätä uusiksi koko vallanjakoa.

Kengästä kiven pullautti ulos jo EU:n uusi perussopimus, Lissabonin sopimus, minkä jälkeen pääministeri yksin edustaa Suomea huippukokouksissa.

Vaalien yli lepäämässä oleva edellisen hallituksen perustuslain tarkistusesitys jäi kuitenkin revohkasta jäljelle. Olin mukana Christoffer Taxellin vetämässä komiteassa, jossa silloisen porvarihallituksen puolueet pyrkivät tosissaan alistamaan presidentin myös ulkopolitiikassa hallituksen komentoon. Eihän se hanke onnistunut, mutta kovasti riitti vääntämistä siedettävän kompromissin rakentamiseksi.

Ehdotusta muokattiin eduskunnassa vielä siinä määrin ratkaisevasti, että muutostarpeita alun alkaen kyseenalaistanut Sdp saattoi paketin hyväksyä. Presidentillä säilyisi mielekäs rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa.

Muutos vaatii kahden kolmanneksen enemmistön tullakseen nyt eduskuntavaalien jälkeen toisessa ja lopullisessa käsittelyssä hyväksytyksi. Perussuomalaiset ovat varmasti vastaan. Keskusta on temppelinharjalla. Pääministeripuolueena kepu ajoi paljon pitemmälle menevää presidentin vallan riisumista ja Eurooppa-politiikan keskitystä – mutta kuinka oppositiopuolueena?

Jos keskusta kääntää peukalonsa alaspäin, perustuslain muutos kaatuu. Ratkaisun kanssa on helppo elää. Jos taas keskusta pysyy kannallaan, tehdään pientä hienosäätöä presidentin ja valtioneuvoston valtasuhteissa. En usko keskustan linjanvaihdokseen – vaikka puolueen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen tässä tilanteessa varmasti kannattaisi vahvinta mahdollista presidentinvaltaa.

Seuraavan presidentin tarkempi valta-asema ratkeaa syksyllä. Joka tapauksessa presidentiksi valittavan on välttämätöntä hallita ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä tuntea suomalaista politiikkaa. Presidentti on puolustusvoimain ylipäällikkö, nimittää tuomareita, virkamiehiä, upseereita ja ratkaisee armahdusasioita.

Titaanien taistossa ainakin Paavo Lipponen, Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen täyttävät hyvin Suomen valtionpään kriteerit. Ratkaisevaksi nousee ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan luotettavuus. Nykyiset gallupluvut muuttuvat vielä reippaasti talven tuiskuihin tultaessa. Lipposen eduksi, veikkaan.

Johannes Koskinen