Sdp EI ole hallituksessa!

01.07.2011 11:29

24.3.2011

Tuore Hesarin kysely osoitti,

 että kolmasosa kansasta luulee sosialidemokraattien olevan ja olleen hallitusvastuussa kuluneet neljä vuotta. Kyselyn mukaan perussuomalaisten kannattajissa sekä työntekijäammateissa toimivissa on erityisen paljon (yli 40%) niitä, jotka luulevat demarien olevan mukana hallituksessa.

Oletetaanpa varovaisesti, että heistä puolet kannattaisikin demareita jos heillä olisi oikea tieto hallituskokoonpanosta ja siitä, että tämän vaalikauden ratkaisuihin Sdp ei ole päässyt vaikuttamaan. Sellainen korjausliike nostaisi Sdp:n ohi kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi yli 21 prosentin kannatuksella (ja pudottaisi perussuomalaiset noin 13 prosentin lukemiin, mikä sekin ylittäisi Vennamoiden ajan SMP:n huippuhetket).

Minä lyön vaikka Smurffilimsapullon vetoa, että vaalikamppailun viime viikkoina käy juuri tämän suuntaisesti. Maailmojen järistessä arvostetaan turvallisuutta, rehellistä työtä oikeudenmukaisemman tulonjaon ja verotuksen puolesta. Hetkellisen protestihuuman sijasta äänestetään työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta – Sdp tarjoaa väylän todelliseen muutokseen ja yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen.

Hämeen demarit lähtevät ennätykselliselle vaalikiertueelle koko ehdokaskaartin voimalla. Tule juttelemaan, kyselemään ja evästämään!

Kommentointi ei ole käytössä.