Herajoen Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlapuhe

14.06.2011 12:41

Eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen

9.2.2008

Hyvät toverit,

Puoli vuosisataa sitten Hämeen Kansassa julkaistiin näyttävä artikkeli “Herajoen Työväenyhdistys täyttää 50 vuotta”. Juhla oli ollut mieleenpainuva. Päivän juhlallisuudet aloitettiin aamulla yhdistyksen johtokunnan käydessä kunniakäynnillä monivuotisten toimihenkilöidensä Lyyli ja Väinö Sinisalon haudalla. Tilaisuudessa yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Paavo Peltonen oli pitänyt lämminhenkisen puheen. Näin on työväenliikkeessä aina paitsi muisteltu menneitä, liikkeeseen sitoutuneiden ihmisten työtä, kuin myös suuntauduttu tulevaisuuteen, uusia edistyksellisiä yhteiskunnan uudistamiseen tähtääviä tavoitteita kohti. Sosialidemokratia on liike, jolla on vahvat juuret, mutta myös historiallisesti kyky katsoa tulevaisuuteen.

Arvokasta on, että toimintamme perusta on edelleen paikallisuudessa, ja juuri paikallisuuden vahvistaminen on tämän päivän suuri tehtävä. Herajoen Työväenyhdistyksen perustava kokous pidettiin helmikuussa 1908 Kalle Lindrothin asunnossa. Ensimmäinen näyte toiminnasta saatiin samana vuonna, kun järjestettiin iltamat kesällä Raitasen ladossa. Juhlassa pidettiin tietysti myös poliittisia puheita – ja näin jo varhain työväenliikkeen kunniakkaita perinteitä noudattaen olivat läsnä ihmisten yhdessäolo ja osallisuuden kokeminen sekä poliittinen agitaatio ja vaikuttaminen.

Seuraavina vuosinaan toiminta oli tasaista uurastamista, ainakin historiankirjojen mukaan. Perustamista seuraavana vuonna kerättiin varoja ja hankittiin Lopelta vanha käräjätalo, joka siirrettiin talkoovoimin uudelle tontille. Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen myötä yhdistykseen liittyi uusia jäseniä ja sen toimesta perustettiin sekatyöväen ammattiosasto, johon liittyi 95 jäsentä. Kansalaissodan murheellisten tapahtumien jälkeen keskusteltiin suuntakysymyksistä myös Herajoella. Vuonna 1921 yhdistys päätti yksimielisesti edelleen kuulua Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen. Samana vuonna ostettiin osakkeet Hämeen Kansasta ja Osuusliike Ahjosta ja laitettiin alulle Ahjon myymälän hankkiminen Herajoelle. Erityisen voimakkaasti kerrotaan tehdyn Hämeen Kansan levikkityötä. Näin toiminta jatkui ja uudet sukupolvet tulivat mukaan. Suomea muutettiin ja se todellakin muuttui, niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin työllä, jonka perustana oli sosialidemokratian vankka usko vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden toteuttamiseen yhteiskunnassa.

*****

Hyvät toverit,

Tänään elämme murrosvaihetta, jossa yhteiskuntamme avautuu ja muuttuu entistä moniarvoisemmaksi. Samalla on esillä kysymys maamme suunnasta ja siitä, millaisella arvopohjalla tänään Suomea kehitämme. Istuvan porvarihallituksen politiikka ei tässä murroskohdassa lupaa kovinkaan paljon hyvää. Siksi sosialidemokratian on koottava voimansa ja kasvatettava kannatustaan kansan parissa, jotta voimme muodostaa entistä vahvemman vastavoiman porvarilliselle politiikalle, joka uhkaa muuttaa hyvinvointiyhteiskuntamme markkinayhteiskunnaksi.

 Kun eduskunnan kevätkausi on nyt lähtenyt käyntiin, on ensimmäinen suuri keskustelunaihe valtion omistajapolitiikka. Porvarihallitus ei ole SDP:n toistuvista pyynnöistä ja puoluejohtomme yhteydenotoista huolimatta suostunut tuomaan eduskunnalle selontekoa siitä, miten valtio toimii yhtiöissä, joissa sillä on merkittävää omistusta tai jossa valtionomistus on strategista.

Siksi on vain ajan kysymys, milloin hallitus saa vastattavakseen kevään ensimmäisen välikysymyksen omistajapolitiikasta. Tällä opposition järeimmällä aseella voimme ainakin pakottaa hallituksen debattiin ja vaatia selvyyttä siitä, miksi se käsiään heilutellen on seurannut Summan ja Kemijärven tapahtumia, Stora Enson tehtaiden lakkauttamisia. Vai selittyykö hallituksen hiljaiselo kenties sillä, kuten Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen on epäillyt, että hallitus sittenkin olisi kaikessa hiljaisuudessa siunannut tehtaiden lakkauttamispäätökset.

Tähän siis haluamme selvyyden – ja uskon, että sitä haluaa myös Suomen kansa.

Matti Vanhasen porvarihallitus on avaamassa vauhdilla myyntihanat. Se hyväksytti eduskunnassa porvarienemmistöllään muun muassa Kemiran, Metson, OMX:n, Outokummun, Rautaruukin, Sammon, Spondan, Stora Enson ja Telia Soneran myyntivaltuudet nollaan prosenttiin. Porvarihallitus havittelee saavansa vuosittain 150 miljoonaa euroa infra-rakentamisen, innovaatioyliopiston ja muiden vastaavien menojen katteeksi myymällä valtionyhtiöitä. Porvarihallituksen budjettikehyspäätöksen mukaan: “Osakkeiden vuotuisten myyntitulojen ylittäessä 400 milj. euroa, voidaan ylityksestä enintään 25 %, kuitenkin enintään 150 miljoonaa euroa, käyttää kertaluonteisiin osaamista, innovaatioita ja talouden kasvua edistäviin investointeihin kehyksen estämättä, ellei erityisiä muita syitä ole.”

 Hallitus on viemässä Suomea sukkasillaan markkinayhteiskuntaan. Muutoksista ei haluta pitää meteliä, jotta kansalaisten vastarinta ei heräisi. Stora Enson tapaus osoittaa hyvin sen, että raha näyttää ratkaisevan – toissijaista on niiden ihmisten kohtalo, jotka jäävät vaille työtä.

Tiettyjen valtionyhtiöiden osakkeiden myynti oli perusteltua 1990-luvulla, kun Suomea nostettiin lamasta. Silloin yhtiöiden myyntituottoja käytettiin muun muassa Teollisuussijoitus Oy:n kautta maan uusteollistamiseen ja innovaatiotoiminnan rahoittamiseen. Silloin sijoituksia todella tarvittiin, eikä muuta pääomaa juuri ollut. Suomen panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen kyettiin nostamaan maailman huippukastiin, vaikka julkinen talous oli alijäämäinen. Näin tuettiin työllisyyden paranemista ja lamasta toipumista.

 Nykyhallituksen omistajapolitiikalle ei talouden huippusuhdanteen jälkeisessä tilanteessa ole enää perusteluja eikä tilausta. Politiikka on ideologista yksityistämistä, vailla yhteiskunnallisia ja sosiaalisia perusteluja. Siksi nykytilanteessa olisikin pidettävä kiinni valtionyhtiöiden omistuksesta ja nähtävä yhtiöillä muutakin arvoa kuin osinkotuottojen saaminen; esimerkiksi työllisyys- aluepoliittiset vaikutukset. Hallituksen vetäytymistä pörssisäädösten taakse on niinikään vaikea ymmärtää. On selvää, että pörssiyhtiön tulee toimia yhtäläisten periaatteiden mukaan kaikkia omistajiaan kohtaan, mutta valtiolla omistajana on samalla mahdollisuus tehdä selväksi, että sen omistajaohjaukseen kuuluvat oleellisesti myös muun muassa edellä mainitut yhteiskunnalliset näkökohdat.

 Vastaava osoitus hallituksen eriarvoistavasta politiikasta on meneillään oleva perintöverouudistus. Siinä jos missä on kysymys oikeudenmukaisuudesta. Vaikka verotettavan perinnön alarajaa korotettiin, kuten myös SDP eduskuntavaaleissa edellytti, veroa on edelleenkin maksettava tavanomaisesta perinnöstä. Onko oikein, että rintamamiestalosta pitää maksaa perintöveroa, kun vaikkapa usean miljoonan euron yritys vaihtaa omistajaa verottomasti?

 Olen varma siitä, että kun hallitus antaa eduskunnalle esityksensä yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksista helmikuussa, saadaan aikaan tiukka veropoliittinen keskustelu. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen aiempi ajatteluhan on nimittäin ollut, että kun veropohja on riittävän lavea, voidaan verotusta pitää siedettävällä tasolla. Porvarihallituksen toimin verojärjestelmäämme ollaan tekemässä valtavia aukkoja ja kaikkein varakkaimpien verorasitusta ollaan pienentämässä. Seurauksena todelliset tulo- ja varallisuuserot kasvavat entisestään, palkansaajien osuus verotuksen kokonaisuudesta kasvaa sekä paineet yksityistää tai ulkoistaa palvelutuotantoa lisääntyvät.

 Sosialidemokraatit vaativat budjettimietinnön vastalauseessaan sosiaalisesti vastuullisempaa ja tulonjaollisesti oikeudenmukaisempaa linjausta kuin hallituksen budjettiesitys on. Kuntien taloutta on vahvistettava sekä vähennettävä niiden tarvetta lisävelanottoon ja verojen kiristämiseen. Kansalaisten tulevaisuususko on säilytettävä.

Hallitus siirtää omien lupaustensa kustannukset kunnille, minkä seurauksena kuntien peruspalvelut vaarantuvat. Valtiovelka lyhenee, mutta kuntien kurimus voimistuu. Porvarihallituksen arvovalintoja korostaa, että se asetti neuvottelukunnan edistämään yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä, samaan aikaan kun sen omat toimet murentavat julkisten palvelujen pohjaa.

 Hyvät kuulijat,

Perehdyttäessä porvarihallituksen toimiin, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että hallitus on kovaa vauhtia hukkaamassa edellisten hallitusten hyvän taloudellisen perinnön. Palkansaajien tutkimuslaitos kuvaa talousennusteessaan, että vaikka kasvu edelleen jatkuu vahvana, riskit lisääntyvät. Kokonaistuotantomme kasvun ennustetaan hidastuvan ensi vuonna 3,4 prosenttiin, kasvun perustuessa ennen kaikkea tuottavuuden kohoamiseen. Tupon kaatumisen – tai ei sitä oikein yritettykään – seurauksena palkkaratkaisut hajautuvat ja paikallisesti sovittava palkanosa kasvaa. Kotitaloudet velkaantuvat, vaikka kulutuksen kasvu hidastuu. Asuntorakentaminen supistuu ja se enteilee kasvun tyrehtymistä.

 Porvarihallitus on tässä tilanteessa tasapainoillut ja liukastellut eri paineiden ristiaallokossa. Talouspoliittista johtajuutta ei näytä löytyvän. Olisiko siinäkin kyse ideologisesta ratkaisusta: taloutta ohjatkoon ”näkymätön käsi”, ei progressiivinen talous- ja työllisyyspolitiikka. Hallituksen politiikka ei toistaiseksi ole edistänyt juurikaan työn kysyntää eikä työikäisen väestön aktivointia työmarkkinoille. Pikemminkin päinvastoin. On kiinnostavaa nähdä, millä eväillä hallitus aikoo toimia tilanteessa, kun markkinoiden vetoapu ei enää riitä. Silloin pää- ja valtiovarainministeriltä vaadittaisiin muutakin kuin toimitusjohtajamaista otetta. Nyt hallitus omilla toimillaan kiihdyttää rahan arvon heikkenemistä ja siten leikkaavat kotitalouksien ostovoimaa.

 Veronkorotusten lisäksi hallitus suunnitellee myöhemmin myös kuntien palvelumaksujen korotuksia, jotka kaventavat kaikkein pienituloisimpien, esimerkiksi yksinhuoltajien ja kansaneläkkeen varassa elävien toimeentuloa. Ne myös vähentävät osaltaan valtion kunnille suuntaamaa tukea ja siten heikentävät talousahdingossa olevien kuntien asemaa. Kunnallisten maksujen korotuksia ei pitäisikään toteuttaa.

 *****

Hyvät toverit,

Oppositiokausi on käytettävä oman toimintamme kehittämiseen ja uudistamiseen. On etsittävä määrätietoisesti uusia jäseniä ja uudenlaista toimintaa. On löydettävä sitä tunnettua iloa ja intohimoa puoluetoimintaan. On näytettävä, että sosialidemokratia kykenee uudistumaan – ja että täältä me tulemme, uudistuneina ja entistä vahvempina paitsi tuleviin kunnallisvaaleihin, niin erityisesti seuraaviin vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.

 Olen varma siitä, että kansalaiset näkevät aiemmin kuvaamani porvarihallituksen eriarvoistavat toimet. Ja että sosialidemokratia omalla ihmisten tasa-arvoon perustuvalla ohjelmallaan tulee voittamaan riittävän kannatuksen, jotta nousemme jälleen maamme suurimmaksi puolueeksi.

Hämeenlinnaan kesäkuussa kokoontuvalle puoluekokoukselle on tehty yli neljäsataa aloitetta. Niistä lähes puolitoista sataa käsittelee puolueen järjestödemokratiaa ja uudistamista. Järjestö-, järjestötalous- ja sääntöaloitteet ovat selvästi suurin yksittäinen aloiteryhmä. Tämä kertoo siitä, että tarve puolueen uudistamiseksi on otettu kentällä tosissaan. Syksyllä järjestettyihin seututapaamisiin osallistui pitkälti yli kolme tuhatta puolueen jäsentä keskustelemaan siitä, miten puoluetoimintaa tulisi kehittää. Puoluehallitus lähettää kenttäkäsittelyyn puolueen uudistamista koskevan asiakirjan, johon toivottavasti mahdollisimman monet jäsenet pääsevät puolueosastojen kokouksissa antamaan oman palautteensa.

 Monet aikamme suurimmista poliittisista haasteista vaativat nimittäin enemmän ja parempaa poliittista toimintaa. Politiikan rooli korostuu tulevaisuudessa, oli sitten kyse ilmaston muutoksesta, väestön ikääntymisestä tai hyvinvointipalveluiden kehittämisestä. Tässä työssä sosialidemokraatit haluavat edelleen vapauttaa ihmisen taloudellisesta, sosiaalisesta, sivistyksellisestä ja kulttuurisesta tasa-arvosta. Ihanteenamme on, periaateohjelmamme mukaisesti, yhteiskunta, jossa vapaus voittaa alistamisen, humaanisuus suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden.

Nykymaailmassa, jossa pääomat liikkuvat yli rajojen enemmän kuin ihmiset, aatteellinen jako oikeistoon ja vasemmistoon on edelleen ajankohtainen – sanoisin, jopa ajankohtaisempi kuin aikoihin. Meidän on yhdessä ja määrätietoisella politiikalla sovitettava yhteen yksilöiden oikeus ihmisarvoiseen elämään ja työhön sekä markkinatalous ja vapaa liikkuvuus. Syntyjään eurooppalaisena ja tänään globaalina liikkeenä sosialidemokratialla on parhaat mahdollisuudet vastata maailmanlaajuisiin haasteisiin.

 Demokraattisessa yhteiskunnassa vaalien kautta saavutettu valta avaa mahdollisuuden muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi. Tänään yhä tärkeämpää on myös mielipidevalta: olemme tänään kaikki vähintään oman lähipiirimme mielipidevaikuttajia. Jotta voimme tehdä entistä parempaa politiikkaa ja vaikuttaa yhteiskuntamme suuntaan, on hetkeksi pysähdyttävä pohtimaan nykypäivän demokratiaa. Kansanliikkeenä tarvitsemme paitsi ihmisten tukea, niin myös entistä enemmän ihmisiä mukaan omaan toimintaamme.

 Puoluekokouksen alla on keskusteltu paljon edustuksellisesta ja suorasta jäsendemokratiasta. SDP:ssä jäsenten suorat vaikutusmahdollisuudet ovat tänään suomalaispuolueista vahvimmat. Puoluekokousedustajat valitaan pääsääntöisesti jäsenäänestyksillä, samoin kansanedustajaehdokkaat, pidämme neuvoa antavan jäsenäänestyksen presidenttiehdokkaastamme, tarvittaessa myös EU-vaaliehdokkaistamme sekä puoluevaltuustolla on valta päättää muidenkin jäsenäänestysten toimittamisesta. Se, että näin on, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö edelleen pitäisi lisätä jäsenistön vaikutusmahdollisuuksia.

 Edustuksellinen ja suora demokratia ovat erilaisia tapoja tehdä päätöksiä. Eri päätöksentekotavat voivat parhaimmillaan tukea toisiaan. On valitettavaa, että ne asetetaan usein, ja joskus myös tarkoitushakuisesti, toisiaan vastaan. On perustellusti erilaisia mielipiteitä siitä, kumpi päätöksentekotapa on ”parempaa” demokratiaa. Suomessa vallitsee perinteisesti vahva edustuksellisen demokratian perinne. Valtiollisia neuvoa antavia äänestyksiä on järjestetty kieltolain kumoamisesta ja EU:hun liittymisestä. Kunnallisia kansanäänestyksiä puolestaan on järjestetty viitisenkymmentä ja valtaosassa on äänestetty kuntaliitoksista. Suoran osallisuuden ja vaikuttamisen muotoja on puolestaan pyritty lisäämään erilaisin osallisuus. ja paikallisdemokratiahankkein.

Miten sitten näitä kansanvallan eri muotoja tulisi soveltaa puoluekulttuuriin? Kuten totesin, SDP:ssä on jo nykyisten sääntöjen mukaan vahvempi jäsenäänestyskulttuuri kuin muissa suomalaispuolueissa. Kun puoluekokousta ja piirikokouksia tultaneen kasvattamaan, avautuu jäsenistölle entistä parempi mahdollisuus vaikuttaa puolueen linjaan ja henkilövalintoihin. Sääntömääräisistä asioista, muun muassa puoluekokousedustajien valinnasta, olisikin hyvä järjestää jäsenäänestys aina, kun se on mahdollista. Erityisesti tulisi huolehtia siitä, että jäsenet saavat tiedon mahdollisuudesta asettua ehdolle äänestykseen hyvissä ajoin. Tämä ei kuitenkaan riitä – myös paikallisesti tulisi pysähtyä miettimään, mitä me kukin tahollamme voisimme tehdä, jotta SDP:n osastotoimintaan olisi helppoa tulla mukaan, että toimintatapamme olisivat avoimia ja läpinäkyviä ja että kohtelisimme toinen toisiamme tasavertaisesti ja kunnioittavasti.

Ajankohtaisessa keskustelussa on puhuttu sitovan tai neuvoa antavan jäsenäänestyksen järjestämisestä puolueen johtoa valittaessa. Eräältä osin asia on selvä: nykyinen yhdistyslaki ei mahdollista sääntöjen muuttamista siten, että puoluejohto valittaisiin sitovalla jäsenäänestyksellä puoluekokouksen sijasta. Yhdistyslaissa todetaankin, että hallituksen tai sen jäsenten taikka tilintarkastajien valinnasta päättää yhdistyksen kokous, SDP:n kyseessä ollen siten puoluekokous. Sen sijaan neuvoa antavien jäsenäänestysten järjestämistä yhdistyslaki ei kiellä, ja muiden kuin säännöissä mainittujen jäsenäänestysten järjestäminen on puolestaan puoluevaltuuston päätettävissä. Mielestäni on tärkeää, että pohdimme puoluevaltuustolle sääntöjen mukaan kuuluvaa mahdollisuutta järjestää jäsenäänestyksiä avoimesti – ja mietimme, löytyisikö sitä kautta keinoja edelleen avartaa jäsendemokratiaamme.

Haluaisinkin tässä yhteydessä tehdä keskusteluun uuden avauksen. Koska puoluevaltuustolla on sääntöjen mukainen oikeus jäsenäänestysten järjestämiseen, miksi emme voisi ottaa jäsenistöä laajasti mukaan ja kuulla heidän mielipiteitään politiikan merkittävistä asiakysymyksistä. Koska elämme suurten ja nopeiden muutosten aikaa, olisi itse asiassa silloin tällöin paikallaan kysyä jäsenistön mielipiteitä suurista linjaratkaisuista. Sellaisia voisivat olla esimerkiksi ympäristöpolitiikan linjat tai tuloerojen tasaamiseen liittyvät kysymykset. Jäsenille voitaisiin esittää useitakin kysymyksiä, jotka antaisivat puoluejohdolle eväitä terästää politiikkaamme. Tällaista jäsenäänestystä tulisi edeltää perusteellinen kenttäkäsittely ja keskustelutilaisuuksien sarja, johon kaikilla jäsenillä olisi mahdollisuus antaa oma panoksensa. Toivonkin, että voisimme ottaa tästä ideasta yhdessä kiinni – pohtia sitä, mitkä tämän päivän haasteet olisivat perusteellisen kenttäkäsittelyn ja jäsenten kuulemisen arvoisia.

Hyvät kuulijat,

Sosialidemokraattinen liike on historiallisesti hakenut oikeutuksensa kamppailusta heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten aseman parantamiseksi. Nykyisen, keskiluokkaisen yhteiskunnan synty on seurausta tästä hyvinvointiyhteiskunnan rakennustyöstä. Keskiluokan vahvistuminen kertoo koulutuksellisesta ja sosiaalisesta rakennemuutoksesta, tulojen kansainvälisesti vertaillen suhteellisen tasaisesta jakautumisesta ja perinteisen työväenluokan vaurastumisesta. Haasteemme on siten kaksitahoinen. Tarvitsemme keskiluokan tukea hyvinvointiyhteiskunnan oikeutuksen säilymiseen, mutta samalla sosialidemokraatteina näemme sen, että yhteiskunnan arvopohjan mitta on, kuinka hyvin tai huonosti se huolehtii kaikkein heikoimmassa asemassa olevista jäsenistään.

Puolueen uudistumisen lähtökohta ei olekaan ensi sijassa sääntöjen rukkaamisesta, joka on saanut osakseen runsaasti huomiota, vaan politiikkamme ja arkisten toimintatapojemme uudistamisesta. Päätöksentekomme nojaa yhdessä tehtyyn ohjelmatyöhön. Arvopohjaisella ohjelmatyöllä olemme uudistaneet suomalaista yhteiskuntaa. Vaaleissa pyydämme kansalta valtakirjaa ohjelmamme toteuttamiseen. Lisäksi ihmiset tulevat politiikkaan vaikuttaakseen yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja kokeakseen osallisuutta. Olen iloinen siitä, että puoluekokoukselle esitetään, että tulevaisuudessa jokaisen kiinnostuneen kansalaisen tulisi halutessaan voida osallistua Sosialidemokraattisen puolueen ohjelmalliseen valmisteluun. Tämä on tärkeä toimenpide avautumisen tiellä. Tulevalla puoluehallituksella onkin suuri vastuu siitä, miten tämä tavoite, jonka uskon puoluekokouksen allekirjoittavan yksituumaisesti, laitetaan käytäntöön.

 *****

Hyvät ystävät,

Sosialidemokraattisella puolueella ja Herajoen Työväenyhdistyksellä on takanaan pitkä ja kunniakas taival. Yhdistyksen perustaja-isät ja -äidit eivät tunnistaisi Suomea samaksi paikaksi kuin oma elinympäristönsä sata vuotta sitten. Puute ja kurjuus on vähentynyt, torpat ovat muuttuneet jo aikoja sitten vuokra- ja omistusasunnoiksi, palkkatyöläinen on suhteellisen vapaa elämään omaa elämäänsä ja julkinen valta huolehtii osaltaan siitä, että lapset ja lastenlapset voivat kouluttautua ja suunnata kohti entistä valoisampaa huomista.

Jotta nämä valoisat tulevaisuudenkuvat toteutuisivat, on meidän kuitenkin kyettävä uudistumaan sekä vaaleissa saadulla valtakirjalla lopettamaan porvarihallituskokeilu yhden kauden mittaiseksi. Tällä tiellä tärkeä askel ovat lokakuussa pidettävät kunnallisvaalit. Etsikäämme siis innokkaasti vaaleihin ehdokkaita ja sitä kautta uusia tulevia päättäjiä.

Hyvät toverit,

Haluan toivottaa meille kaikille oikein paljon onnea 100 vuotta täyttävän Herajoen Työväenyhdistyksen kunniaksi!