Taistelu OKL:n puolesta jatkuu

04.05.2011 12:07

Hämeen Sanomat

4.5.2011

Riikka Happonen

Hämeenlinna

 

Hämeen liitto esitteli oman vaihtoehtonsa, jossa okl ja opettajakorkeakoulu järjestäisivät osan opetuksesta yhdessä.

Hämeen liitto jatkaa taistelua Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen puolesta. Maakuntahallitus on luovuttanut Tampereen yliopiston hallitukselle kannanottonsa, jossa se tarjoaa uudenlaista oppilaitosrajat ylittävää opettajankoulutusmallia.

Maakuntahallituksen mukaan Hämeenlinnaan voisi muodostua maan vahvin, monipuolisin, nykyaikaisin ja arvostetuin opettajien perus- ja lisäkoulutuskeskus.

– Olisi Tampereen yliopistolle eduksi, jos he profiloituisivat hakemalla laajaa opettamisen ja oppimisen osaamista, jossa kehitettäisiin myös verkko-opetuksen malleja. Se avaisi Hämeenlinnalle todella hyvät mahdollisuudet toimia valtakunnallisena keskuksena kaikenlaisten opettajien osaamisen vahvistamisessa, uskoo maakuntahallituksen puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.).

Hänen mukaansa Tampereen ylopiston oma selvitys Hämeenlinnan OKL:n siirron edellytyksistä oli laadittu kapean kampusajattelun periaatteelle.

– Sen lopputulema oli, että siirtäminen on mahdollista. Meidän selvityksemme keskeinen viesti on, että se ei ole järkevää, Koskinen sanoo.

Autonomiahypetys on mennyt liiallisuuksiin

Liiton esityksessä yhteistyötä tiivistetään jatkossa erityisesti ammatillisen opettajankoulutuksen ja luokanopettajakoulutuksen, Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskuksen ja Hämeen kesäyliopiston välillä. Koskisen mukaan idea sopii hyvin valtakunnallisiin koulutuspoliittisiin tavoitteisiin.

– Siellä on patisteltu, että yhteyttä ammattikorkeakouluihin on vahvistettava. Tässä toteutuisi sen lisäksi myös yliopiston aluevastuu. Tampereen yliopiston ei pidä keskittyä pelkästään Pirkanmaahan, vaan hakea yhteyksiä niin Pohjanmaan suuntaan kuin eteläiseen Hämeeseenkin, Koskinen muistuttaa.

Hänen mukaansa valtakunnalliset koulutuksen aluekehittämisen tavoitteet tukevat nykylaitosten kehittämistä, ei yliopistojen keskittämistä.

– Ainoa, mikä vie kehitystä toiseen suuntaan, on tämä yliopistojen ylikorostettu autonomiahypetus. Kyllä siihenkin täytyy vastapaino olla –  erityisesti alalla, jossa on kysymys koko koulutuksen sisällöstä. Valtakunnallisten tavoitteiden täytyy mennä yksittäisten yliopistojen intressien ohi, Koskinen sanoo.

Asia esillä myös hallitusneuvotteluissa

Tampereen yliopiston hallitus on kertonut ratkaisevansa kesäkuussa, siirtääkö se opettajankoulutuslaitoksen ja Normaalikoulun Hämeenlinnasta Tampereelle. Maakuntajohtaja Juhani Honka uskoo, ettei siirtoa ole vielä kiveen hakattu.

– Uskon ja toivon Tampereen yliopiston hallitukselta viisautta, että he oikeasti punnitsevat nämä vaihtoehdot. Tämä on maakunnan kannalta tavattoman tärkeä asia ja kyllä meidän täytyy tämä loppuun asti katsoa, Honka sanoo.

Hän kertoo olevansa vakuuttunut siitä, että asia nousee esille myös käynnistyneissä hallitusneuvotteluissa.

– Sen verran meille on tullut yhteydenottoja ja on pyydetty evästä hallitusneuvotteluihin. Nyt on poliitikkojen aika toimia, Honka sanoo.

Koskinen on samoilla linjoilla.

– Mehän teimme alkukeväästä yhteisen kannanoton Rauman ja Savonlinnan kaupunkien ja maakuntaliittojen kanssa. Sitä on nyt syytä viedä voimakkaasti eri poliittisten puolueiden kautta hallitusneuvotteluihin ja miksei suoraan myös ministeriötasolle, Koskinen sanoo. (HäSa)

Maakuntahallituksen esitys

Maakuntahallitus asetti 13.12.2010 työryhmän valmistelemaan uutta opettajankoulutusmallia, joka varmistaisi OKL:n ja Normaalikoulun säilymisen uudistettuina Hämeenlinnassa. Työ esiteltiin pääsiäisen alla Tampereen yliopiston hallitukselle.

Yhteistyötä tiivistetään erityisesti ammatillisen opettajankoulutuksen ja luokanopettajakoulutuksen, Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskuksen ja Hämeen kesäyliopiston välillä.

Luokanopettajan ja ammatillisen opettajan koulutuksia yhtenäistetään toteuttamalla osa opinnoista yhdessä. Molempien opettajankoulutusohjelmien kurssit jaetaan selkeiksi kokonaisuuksiksi ja niistä erotetaan yhteisesti opiskeltavat opinnot.

Opiskelu toteutetaan osittain verkko- ja e-oppimisena. Sen lisäksi opiskelijat rakentavat omia oppimisympäristöjä Hamkin eLearning Centren tiloissa.

Normaalikoulu ja kenttäkoulujen verkosto toimivat harjoittelun lisäksi oppimisen ja opettamisen tutkimus- ja kehittämisympäristönä.

Hämeen kesäyliopisto tarjoaa opiskelijoille sellaisia sivuaineopintoja, joita opettajankoulutusohjelma ei itse pysty järjestämään.

Yritykset valmiita tukemaan

Hämeen liitto on patistanut maakunnan korkeakouluyksiköitä tiiviimpään yhteistyöhön jo parin vuoden ajan. Tähän saakka näkyvintä antia on ollut Häme Open Campus -hanke, jonka perustalle uutta koulutusmallia on nyt hyvä lähteä rakentamaan.

– Se on ollut aika takkuinen tie, keskeiset osapuolet eivät ole halunneet lähestyä toisiaan. Mutta kun hätä on suurin, on apukin lähellä eli näitä konsteja ruvetaan nyt ihan vakavissaan etsimään, kuvailee maakuntajohtaja Juhani Honka tilannetta.

Hän korostaa, että uudenlaista yhteistyötä viritellään myös yritysten suuntaan, jotka voivat innostua avaamaan kukkaronsa kasvatustieteen tukemiseen. Hämeen liiton esityksen valmistelussa olivat mukana myös Hämeen Yrittäjät ja Kauppakamari.

– Näyttäisi siltä, että yliopiston on helpompi saada ulkopuolista rahoitusta kasvatustieteelle, jos se sijaitsee tässä maakunnassa kuin silloin, jos se on Tampereen yliopiston kampuksen sisällä, Honka vihjaa tarkempia euromääriä ilmoittamatta.

Yliopistoille ulkopuolinen rahoitus on entistä tärkeämpää, sillä ulkopuolelta hankittu rahoitus lisää myös valtiolta tulevan tukipotin määrää.

 

Kommentointi ei ole käytössä.