Avausesitelmä Väinö Linnan 90-vuotisjuhlaseminaarissa

06.04.2011 12:59

21.10.2010

Johannes Koskinen

Hyvät kuulijat,

Väinö Linnan nousu Urjalan syrjäkulmalta kansalliskirjailijaksi, tehdassalista akateemikoksi käy vertauskuvaksi suomalaisen yhteiskunnan suuresta murroksesta. Linna kuvasi kansanvallan syntyä, syvän luokkajaon lientymistä, vapautumista tsaarinvallan ikeestä, aatelin ja kirkon erioikeuksista, kansakunnan ja sen itsenäisyystahdon vahvistumista.

Tampereen yliopiston yhteiskuntahistorian professori Pertti Haapala on kuvannut teoksessa Pietikäinen 2010: Valta Suomessa kansanvaltaa ja suomalaisten uskoa kansanvaltaan seuraavilla sanoilla:

“Kansanvalta on ollut meillä valtionuskonto yli sata vuotta. Se on keskeinen ideologinen side, joka pitää yllä uskoa yhteiskuntaan, erityisesti valtioon ja sen legitiimiyteen. Suomalaisten valtiouskollisuudesta on puhuttu paljon ja väitetty, että se kumpuaa jonkinlaisesta demokratia- tai oikeusvajeesta, virkavallan mahtavuudesta tai kansalaisten alamaisuudesta. Yhtä paljon, ellei enemmän, sen juurena on kuitenkin todellinen kokemus vaikutusvallasta, onnistunut konsensuspolitiikka, vuodesta 1919 alkaen sekä todellinen usko universalistiseen hyvinvointivaltioon, laajaan julkiseen sektoriin ja tasa-arvoon. Vahva valtio sopii yhteen kansanvallan kanssa ainakin siten, että yhdenmukaiset valtiokansalaiset kokevat olevansa keskenään tasa-arvoisempia kuin kansalaiset siellä, missä valtio on heikompi. Vuonna 1919 asiat olisivat voineet mennä toisinkin, mutta usko kansanvaltaan voitti. Kansanvalta ei tuolloin tarkoittanut niinkään laajoja yksilönvapauksia vaan abstraktia uskoa demokratiaan, siihen, että valta on omissa käsissä ja maan päällä, ei kuninkaalla, vieraalla vallalla tai Jumalalla, joka ei kuule. Jos demokratiauskolle halutaan etsiä yksi syntymävuosi, se on 1905.”

“Ajatus kansanvallasta oli maailmankuvallinen mullistus, mutta se ei ollut uusi idea vaan nurinpäin käännetty vanha järjestys. Se oli ideologia, jonka juuret olivat Raamatussa ja nationalismissa. Niiden suomalainen lapsi oli usko nimeltä fennomania ja sen kansanomainen versio oli sosialismi. Kansaan uponnut sosialismi ei ollut taloudellista rationalismia, ei edes historian dialektiikkaa, vaan lupaus maailmasta, jossa viimeiset tulevat ensimmäisiksi.”

“Vuonna 1905 syntynyt utopia kansanvallasta mureni vähitellen maailmansotaan mutta myös vastustukseen. Päinvastoin kuin nykyään muistellaan, eihän koko kansa, varsinkaan niin sanottu eliitti, ollut kansanvallan kannalla, ei edes eduskuntauudistuksen kannalla. Tuon ajan valtio-oppineet uskalsivat kutsua eduskuntauudistusta virheeksikin. Toisin sanoen kysymys kansanvallasta jäi auki. Vallankumous ei onnistunut myöskään vuonna 1917 tai 1918, ja siksi kansanvallan syntymävuodeksi tulikin yllättäen vuosi 1919. Tavallaan kansanvalta syntyi jo sisällissodassa, jonka jälkeen puolta kansasta ei voitu pitää oikeudettomana, vaikka siihen olisi ollut haluakin. Syntyi “talonpoikien ja työläisten tasavalta”, kuten Heikki Waris toteaa kirjassaan Suomalaisen yhteiskunnan rakenne, jonka hän kirjoitti heti toisen maailmansodan jälkeen. Se on edelleen paras aapinen sotienväliseen Suomeen ja sen itseymmärrykseen.”

Haapalan kuvaus osuu monella tapaa naulankantaan. Se antaa yleisempää viitekehystä myös Linnan Pohjantähti-trilogian kylän ja suvun tasolta nähdylle kehityskertomukselle – suurelle tarinalle.

Pentinkulman Suomen rakennustyö mahdollisti hyvinvointivaltion ja tasavertaisemman, solidaarisemman yhteiskuntakehityksen sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Mutta mitä kuuluu suomalaiselle kansanvallalle tänä päivänä? Olemmeko hereillä nyt, kun monet tekijät kääntävät kehityksen virtaa taaksepäin?

Tulonjaossa muutaman sadan tai tuhannen hengen talouseliitin ahneus muistuttaa jo menneiden vuosisatojen aatelin rikkautta alistetun kansan kustannuksella. Toisessa päässä tulohaitaria periytyvästä köyhyydestä on muodostunut vakava ongelma.

Säätykierto koulutuksen kautta on heikentynyt. Rakennetaan eliittiyliopistoja ja vaarannetaan tasa-arvoa koulutukseen pääsyssä. Tietoyhteiskunnan valmiuksien jyrkät erot eri kansalaisryhmien välillä johtavat herkästi uudentyyppiseen luokkajakoon.

Nykyään kansanvaltaa murentaa myös poliittisen osallistumisen ja äänestysaktiivisuuden lasku. Vaalirahoituksen väärinkäytökset ovat pahentaneet epäluottamusta koko poliittiseen järjestelmään – ei vain rötöksiin syyllistyneisiin. Juopa kansan ja valtaeliitin välillä kasvaa.

On asetuttava selvästi kansan, kansanvallan, tasa-arvon ja yhteisvastuun puolelle, jotta paluu luokkayhteiskuntaan vältetään.