Verotuksen etiikasta

01.04.2011 8:18

Verohallinnon henkilöstölehti,

syyskuu 2008

Suomalaisen hyvinvointivaltion filosofia on kaunis. Vanhemmat eivät voi etukäteen tietää, ovatko heidän lapsensa pärjääjiä vai syrjäytyneitä, menestyvätkö he kovassa markkinakilpailussa. Ihmiset haluavat edelleen saattaa lapsensa maailmaan, jossa heidän tulevaisuutensa on turvallinen.

Yksilöt ovat vapaita, mutta muodollinen vapaus ei riitä. Jokaisen on annettava kasvaa itsetunnoltaan vahvaksi ja oikeutensa tuntevaksi yksilöksi. Hyvinvointirakenteiden kautta ihminen on haluttu vapauttaa markkinariippuvuudesta itsensä kehittämiseen. Tämä on mahdollista vain, jos yhteiskunta on kaikkia jäseniään kohtaan tasa-arvoinen.

Hyvinvointivaltio on rakennettu, jotta ihminen voisi tarttua hetkeen – mennä ja tehdä. Tämän ajan sanotaan olevan yksilöllinen, mutta se on osittain harhakuva. Rohkeat voivat kyllä valita tiensä, mutta monilta suomalaisilta puuttuu edelleen todellinen mahdollisuus olla vapaa, tehdä asioita.

Samalla jokaiselta edellytetään voimiensa mukaan osallistumista yhteiskunnan rakentamiseen mm. työn kautta. Kalevi Sorsa totesi aikanaan osuvasti: ”En hyväksy perusteetonta tukea, näen itseni vastuulliseksi yhteisöstäni ja haluan työlläni myötävaikuttaa sen menestykseen”. Viisaita sanoja.

Verotuksella on edelleen aivan keskeinen sija yhteiskuntamme tasa-arvon ja solidaarisuuden toteuttamisessa. Perinteisesti laaja veropohja on taannut sen, että pystymme keräämään riittävästi varoja hyvinvointipalveluihin, mutta verokannat on pystytty pitämään kohtuullisina tarjottuihin palveluihin nähden.

Hallitus on toimillaan muuttamassa yhteiskuntamme eettistä perustaa. Tehdyt veroratkaisut, joiden todelliset vaikutukset paljastuvat erityisesti taloudellisen taantuman oloissa, jättävät yhä suuremman osan verotaakasta tavallisten palkansaajien ja eläkkeensaajien kannettavaksi. Suurimmat veronkevennykset jakavat lisää niille, joilla entisestäänkin menee hyvin.

Pitkällä tähtäimellä uhkaa myös huolestuttava kehitysura. Mikäli varat eivät riitä laadukkaiden julkisten palveluiden tasapuoliseen järjestämiseen, keskituloiset ja varakkaat ostavat ne muualta. Tämä johtaisi hyvinvointiyhteiskunnan legitimiteetin rapautumiseen.

Nyt suunnitellut tulo- metsäverojen veronkevennykset ja ruoan arvonlisäveron alennus vähentävät valtion verotuloja noin kaksi miljardia euroa ensi vuonna. Koko vaalikauden veronennusvara pannaan jakoon kerralla – epäsosiaalisella tavalla.

Tuloveron alennukset tulisi kohdentaa nykyistä paremmin pieni- ja keskituloisille. Kunnille. SDP ajaa myös kunnallisveron perusvähennyksen kaksinkertaistamista. verotulon menetys korvattaisiin valtion toimesta, minkä kustannukset olisivat runsaat 400 miljoonaa euroa, eli vähemmän kuin ruoan arvonlisäveron alennus jättää veroja saamatta.

Erityisesti perusvähennys koskee pienituloisimpia. Tuhat euroa tai vähemmän kuukaudessa saavat hyötyisivät vähennyksen tuplauksesta noin 30 euroa kuussa. Vertailun vuoksi voidaan sanoa, että ruoan arvonlisäveron alennuksen on arvioitu hyödyttävän kansaneläkeläisiä neljä euroa kuukaudessa.

Lähitulevaisuuden tavoitteena myös veropolitiikassa tulisi olla paluu uudelleen yhteisöllisyyteen ja nyt vallitsevan liiallisen egoismin lakkauttaminen.