Presidenttiehdokas löytyy ajallaan

01.04.2011 12:37

Viikko-Häme

5.8.2010 

Hellekesän huumassa SDP:n johto on innostunut hakemaan festivaali-ihmisiltä ehdokkaita puolueen mahdolliseksi presidenttiehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaalissa. Puoluehallitus käsitellee asiaa jälkikäteen. Ehdokasehdokkaat on tarkoitus työntää jo tänä syksynä nettiin kaiken kansan kurmotettaviksi.

 Suoran presidentinvaalin aikana on SDP:n ehdokkaan asettamista valmistettu kahdella lailla: 1993 kaikille avoimella uurnavaalilla, kuusi vuotta myöhemmin jäsenäänestyksellä, johon myös muu kannattaja saattoi etukäteen ilmoittautua. Molemmilla tavoilla valittiin hyvät ehdokkaat, mutta ensimmäisellä yrityksellä varsin erikoisella ja kritiikille alttiilla menettelyllä. Silloinhan Kalevi Sorsan ja Martti Ahtisaaren kilpa sai monen muunkin puolueen kannattajan tarttumaan ainokaisen kerran työväentalon ovenripaan.

 Pertti Paasio kirjoitti Punatulkku ja sikarodeo –kirjassaan tuosta 17 vuoden takaisesta revohkasta osuvasti:

”Uudenlaisesta järjestelmästä sovittiin ilmeisesti ilman kunnon keskustelua siitä, mitä kaikkea voisi seurata siitä, etteivät kansalaiset läheskään aina toimi vilpittömin mielin. Niinpä päätettiin, että vaaliin SDP:n presidenttiehdokkaasta sai osallistua kuka vain halusi riippumatta siitä, onko hän puolueen jäsen vai ei. Tämä näennäisesti yltiödemokraattinen menettelytapa itse asiassa sivuutti yhteiskunnassa demokratian yhden ulottuvuuden: puoluedemokratian. Puolueeseen liitytään – ainakin periaatteessa – jotta voitaisiin vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen kunkin aatemaailman mukaisesti. Ainakin jäseneksi liittyminen merkitsee aktiivista tukea ao. puolueen ohjelmien ja pyrkimysten mukaiselle politiikalle.

Nyt tämä elementti jätettiin huomiotta. Jäsenistön keskuudessa ihmeteltiin aiheellisesti sitä, mitä järkeä on enää olla puolueen jäsen, kun yhtäläiset oikeudet sen päätöksiin vaikuttamiseen saa muutenkin. Mielestäni kyseessä oli suurelta puolueelta merkittävä ajatusvirhe, joka saattoi edistää puolueesta vieraantumista laajemminkin kuin vain presidentinvaalien ehdokasvalinnassa.”

 Kun tämänkertainen menettely on vielä auki, on syytä välttää vanhojen virheiden kertaaminen. Kansalaisten aktivoiminen ehdokasjahtiin on varmasti paikallaan, mutta itse ehdokkaan valinta kannattaisi jättää ihan oikeaan aikaan eduskuntavaalien jälkeen jäsenäänestyksellä tehtäväksi. Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen tulivat valituiksi juuri nousujohteisen tiiviin kampanjan ansiosta. Jos heidät olisi nostettu vuotta aikaisemmin maalitauluksi, loppusuorakamppailu olisi voinut hyvinkin jäädä demareille sivusta katsottavaksi.

 Mauno Koiviston ehdokkuudessa oli toisenlainen tilanne. Jo ehdokaskaavailu toi SDP:lle Manu-lisää eduskunta- ja kunnallisvaaleissa. Nyt ei sellaista ehdokasta löydy näköpiiristä. Ennen aikojaan väkisin puserretuilla ehdokasnimillä taitaa kannatus vain huveta.

 Puoluetta uudistettaessa ja jäsenpohjaa vahvistettaessa avainkysymys on: Mikä saa ihmiset mukaan liikkeeseen, sitoutumaan jäseniksi asti? Kyllä se päämotiivi poliittisessa liikkeessä on vaikuttaminen, yhdessä tekeminen yhteiseltä aatepohjalta. Uusi tekniikka mahdollistaa monipuolisia vaikuttamiskanavia, joilla on hyvä koota muutakin kuin jäsenkuntaa avartamaan ajatuksia – mutta päätöksenteko on rakennettava yksiselitteisen selväksi jäsendemokratiaa kunnioittaen.

 Johannes Koskinen