Montusta ylös: tikapuiden kymmenen askelmaa
01.04.2011 12:34
UP-uutispalvelu
30.9.2010
Sosialidemokratian nostamiseksi kannatuksen aallonpohjasta on tarjolla monenlaista ihmelääkettä ja löysää puhetta yli rajojen. Helppoa ratkaisua ei ole löytynyt Saksassa, ei Ruotsissa, ei Britanniassakaan – uusi Labourin johtaja Ed Miliband saa kylläkin tuulensuojaa oikeistohallituksen leikkauslinjan epäsuosiosta.
Suomessa meillä on vain puoli vuotta aikaa näyttää luotettavaa uutta kurssia. Minusta viisasta olisi nyt mennä vahvasti asiat edellä. Vaaliohjelmaa rakennetaan, ehdokkaat valmistautuvat, äänestäjät odottavat.
Kaivoin parin vuoden takaa yhden kymmenen kohdan ohjelman, minkä suuntaan on joitakin askelia otettu. Kapuaminen eteenpäin ja ylöspäin toivottavasti jatkuu entistä innokkaammin ja yhtenäisemmin.
1. SDP kirkastaa poliittisen linjansa työn, tasa-arvon, turvallisuuden ja yhteisvastuun puolueena. Usko sosialidemokratiaan suomalaisen yhteiskunnan tiennäyttäjänä palautetaan aatteidemme mukaisella toiminnalla, ei tempuilla tai harhautusliikkeillä.
2. Lisäämme jäsendemokratiaa ja avoimuutta. SDP kasvaa elävämmäksi kansanliikkeeksi monipuolistamalla toimintamuotojamme, madaltamalla kynnystä tulla mukaan vaikuttamaan ja muuttamaan maailmaa.
3. Tarvitsemme sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa linjaa tulo-, eläke- ja veropolitiikassa. Tulonjaon vääristyminen, ahneuden markkinat ja eriarvoistuminen on pysäytettävä.
4. Huolehdimme ihmisten turvallisesta arjesta, hyvin toimivista ja tehokkaasti tuotetuista palveluista. Emme lupaa kaikkea lisää kaikille, vaan kohdennamme uudistukset tarpeen mukaan muistaen sekä oikeudet että velvollisuudet.
5. Panostamme reilummin perusturvaan, paikkaamme aukkoja kohentamalla työmarkkinatukea ja vähäosaisten eläkeläisten ja muiden heikossa asemassa olevien ryhmien toimeentuloa.
6. Rakennamme reilumpaa työelämää: oikeudenmukaisempaa palkkausta, inhimillisyyttä, joustoa perheen tarpeista lähtien, kunnon yhteistoimintaa ja työoloja. SDP:n pitää vahvistua palkansaajapuolueena – niin SAK:n, STTK:n kuin Akavankin kentällä – eikä suinkaan murentaa vanhaa vahvuuttamme.
7. Emme unohda terveen kestävää talouskasvua, osaamiseen ja tulevaisuuteemme sijoittamista. Meidän pitää vaalia sopimisen yhteiskuntaa ja kehittää yhteistyökykyämme, jotta voimme toteuttaa tavoitteitamme ja murtaa porvarillista valtaliittoutumaa.
8. SDP nousee taas johtavaksi ympäristöliikkeeksi radikaalilla mutta realistisella ohjelmalla. Suojelemme elämää, suitsimme turhaa kulutusta ja hillitsemme ilmastonmuutosta.
9. Tunnemme vastuumme koko Suomesta. Alue- ja kuntapolitiikkaamme pitää tehostaa. Laiminlyöntimme menneiltä vuosilta näkyvät keskustan kohtuuttoman korkeina kannatuslukuina monissa maakunnissa.
10. SDP on aktiivinen Eurooppa-politiikan linjanvetäjä ja kansainvälisen solidaarisuuden voimatekijä. Olemme aidosti kansainvälisin Suomen puolueista, voimme vaikuttaa yli rajojen.
Johannes Koskinen

