Kumman kaa – eliitin vai kansan?

01.04.2011 12:32

Viikko-Häme

11.11.2010

Työväen Sivistysliitto on toiminut nimensä mukaisesti jatkaessaan Palkansaajien tutkimuslaitoksen kanssa tärkeää julkaisusarjaa tulonjaosta ja hyvinvointivaltion kohtalonkysymyksistä nyt jo kolmannella kirjalla: Hyvinvointivaltion suunta – nousu vai lasku? Heikki Taimion toimittama trilogia käy perusvarustukseksi, kun taas kerran käydään kamppailuun suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä.

Heikki Paloheimo tarkastelee kokoomateoksessa monipuolisesti hyvinvointivaltion kannatuksen ja äänestyskäyttäytymisen suhdetta. Ennestään tuttua on, että sosialidemokraattien piirrustuksilla rakennetun kansankodin kannatus on paljon laajempaa kuin itse rakentajien suosio vaaleissa. Toinen kehityskulku kautta Euroopan näyttää olevan, että entiset hyvinvointivaltion vastustajat oikealla ovat laajalti kääntyneet hyväksymään demarimallien keskeisiä osia.

Muutosten maakohtaisia eroja on mielenkiintoista pohtia pitkien aikasarjojen pohjalta. Kun vertaillaan sosialidemokraattisten puolueiden keskimääräisiä kannatuksia eri vuosikymmenten parlamenttivaaleissa, matemaattinen keskiarvo Länsi-Euroopassa pyörii 30 prosentin vaiheilla 1970-luvulta tälle vuosikymmenelle. Etelässä on noustu (Kreikka, Espanja, Portugali, Italia), Saksassa, Itävallassa ja pohjoisessa tultu alaspäin.

Maakohtaisia tekijöitä on syytä korostaa. Demarien nousua vaikkapa Espanjassa ja Italiassa on avittanut aiemmin vahvojen kommunistipuolueiden alamäki. Saksassa taas sosialidemokraateista vasemmalle on lohjennut uusi vasemmistokoalitio Linke. Myös vihreät ovat useissa maissa kaapanneet vasemmistoääniä demareilta.

Suomessa SDP:n kannatustaso ei ole romahtanut 70-luvulta, mutta koko vasemmiston on. Meidän erityinen ongelmamme näyttäisi olevan, ettei supistunut äärivasemmiston äänipohja ole kanavoitunut sosialidemokraateille eteläisen Euroopan ja Ranskan tapaan eikä edes vihreä liike symppaa demariyhteistyötä muun Euroopan tapaan.

Kohtalotovereitamme taitavat olla Itävallan ja Alankomaiden sosialidemokraattiset puolueet. Niissä maissa myös koko laajan vasemmiston kannatus on huvennut. 30-luvulla sanottiin “Heill Hitler, meill Kosola”. Liiallista yksinkertaistusta olisi nyt väittää: Heill Heider ja Willders, meill Soini” – mutta populismilla on tietty vaikutuksensa näihin poikkeavuuksiin.

Pahasti pudonneista sosialidemokraattisista liikkeistä pitää oppia ainakin yksi asia: kun pitää valita, asettuako ihmisten arkikokemusten vai kaikkivoipien järjestelmien puolelle, kansan vai eliitin puolelle, on valittava ihmiset ja kansa.

Johannes Koskinen