Kuka pelastaisi teollisuuden?

01.04.2011 6:40

29.10.2009

Viikko-Häme 

Teolliset työpaikat kaikkoavat Suomesta pelottavalla tahdilla. Metsäteollisuuden menetykset ovat olleet esillä pitempään, elektroniikkateollisuudessa on tullut nopeita supistuksia, rakennusteollisuus nousee hitaasti syvästä kuopasta, metalliteollisuudessa tuhannet lomautukset ovat muuttumassa irtisanomisiksi.

 Yhä selvemmin suhdanneluontoisista, väliaikaisiksi ajatelluista työpaikkavähennyksistä tuleekin pysyviä menetyksiä. Ne eivät ole helposti korvattavissa, vaikka virallinen optimismi puhuukin osaamiseen perustuvista uusista innovaatioista, ympäristöteknologiasta ja teollisuutta paikkaavasta palveluviennistä. Jos työpaikkojen pakoa seurataan katseella nykyhallituksen tapaan, teollisten tuotantolaitosten sulkemisista syntyvät aukot yhteiseen kansantuotteeseemme ja tulopohjaamme jäävät pysyviksi tappioiksi.

 Konepajateollisuudessa ollaan siirtämässä kokonaisten tehtaiden tuotantoa jopa koneineen päivineen halvemman palkkatason maihin EU:n sisällä. Esimerkkinä vaikkapa Cargotecin Tampereen yksikkö: sieltä siirretään lukkien ja nosturien tuotanto Puolaan valmistuvalle, saman kokoiselle tehtaalle ja 300 työntekijää saa kenkää.

Teollisuuden toimintaedellytyksiin kohdistuu myös yllättäviä, lamasta riippumattomia uhkia. Hallituksen konsulit eivät valvoneet, kun Suomi meni mukaan tiukkaan laivojen polttoaineen rikkipitoisuuden rajoitukseen. Nyt laivojen polttoaineessa saa olla enintään 1,5 % rikkiä, vuoden 2020 jälkeen muualla maailmassa 0,5 % – mutta Itämerellä ja Pohjanmerellä alle 0,1 % ja jo 2015 lukien! Suomi on täysin riippuvainen laivakuljetuksista ja tiukemmista ja nopeammista päästörajoista voi koitua miljarditason lasku erityisesti vientiteollisuutemme rasitukseksi.

 Heinolassa vierailimme StoraEnson fluting-kartonkitehtaalla, jonka tulevaisuutta taas varjostavat kilpailijoita monin verroin tiukemmat jätevesien puhdistusvaatimukset. Siinäkin vastuu päästörajojen yhdenmukaisuuden ja kohtuullisuuden vahtimisesta kuuluu hallitukselle, ensi kädessä ympäristöministeriölle.

 Esimerkit kertovat sen, että tarvitsemme teollisuutemme pelastusohjelman, joka pitää sisällään perin monenlaisia mutta jämeriä toimia työpaikkojemme turvaamiseksi. Alakohtaisesti on pelastustalkoisiin saatava mukaan niin työnantajat kuin ay-liike ja valtiovalta kaikkine sektoreineen. Kunnat ja niiden elinkeinoyhtiöt ovat tottuneesti mukana jälkihoidossa, mutta yhteiskunnan pitää päästä neuvonpitoihin jo ennen kohtalokkaita tuotannon leikkauksia työpaikkojen pelastamiseksi ajoissa.

 Sosialidemokraatit ovat järjestämässä tähän työhön herättävän työllisyysfoorumin joulukuun alussa. Näyttää siltä, että vain sosialidemokraattien ja palkansaajajärjestöjen yhteisvoimin saadaan jähmeät rattaat pyörimään. Pelastustalkoilla on totinen kiire!

 Yksi tärkeä osa teollisuutemme toimintaedellytysten varmistamista on kohtuuhintaisen ja kotimaisen energiantuotannon varmistaminen. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen teki tärkeän avauksen viime sunnuntain Helsingin Sanomissa: tarvitsemme nopeasti päätöksen yhden uuden ydinvoimalan rakentamisesta raskaan teollisuuden sähkönsaannin varmistamiseksi. Energia-, teollisuus- ja ympäristöpolitiikan osin ristiriitaiset tavoitteet ovat yhdistettävissä suomalaista työtä suosivalla tavalla.

 Johannes Koskinen