Ylimielisyyden synti
13.04.2010 12:17
Viikko-Häme
24.07.2008
Kun SDP:n tuore puheenjohtaja Jutta Urpilainen väitteli ensi kerran kunnolla Porissa porvarihallituksen porhojen Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen kanssa, näillä oli ilmiselviä asennoitumisongelmia. Pääministeri Vanhanen erehtyi moittimaan Urpilaisen perusteltuja veroehdotuksia typeriksi ja Katainen ojensi ylen opettavaiseen sävyyn valtiovarainministeriön kuluneilla kamreeripuheilla. Tulokasta kohdeltiin selvästi ylimielisesti.
Ylimielisyyden syntiin lankeaminen uhkaa pitkään politiikan johtopaikoilla istuneita. Siitä soimattiin aikoinaan vaikkapa Kalevi Sorsaa, Johannes Virolaista, Harri Holkeria ja Paavo Lipposta. Joskus se voi juurtua kansakunnan mieliin vain yhdestä lausahduksesta – niin kuin kävi Holkerin “Minä juon nyt kahvia” -lausahdukselle vastauksena toimittajan kiusalliseksi koettuun asiakysymykseen.
Puolueet karttavat ylimielisyyden leimaa kuin Musta Pekka -korttia ja yrittävät sysätä sen pahimman kilpailijan syliin. Asennetutkimuksissa ylimieliseksi koettua puoluetta odottaa herkästi alamäki kannatuksessa. Ei ole sattumaa, että eduskuntapuheissa – varsinkin seuratuilla kyselytunneilla – ylimielisyydestä herkästi syytellään sekä vastaajaa että kysyjää, hallitusta ja oppositiota. Ylimielisyyden mielikuvan toivotaan tarttuvan kuin takiainen vastustajan rintapieleen.
Vanhasen toisen hallituksen toimissa näkyy jo reilun vuoden jälkeen vahvoja merkkejä ylimielisyydestä ja vallan kopeudesta. Oppositiota ei esimerkiksi otettu mukaan valmistelemaan historialliseksi uumoiltua sosiaaliturvauudistusta. Sen salatusta sisällöstä käydään julkisuudessa vain eriskummallista varjonyrkkeilyä. Virkanimityksissä porvarihallitus jakaa huippuhommat sulle, mulle -taktiikalla. Pätevät sosialidemokraatit tai muutoin itsenäisesti ajattelevat on suljettu käytännön virkakieltoon.
Hallituksen lyhytnäköisyyttä kärjistää se, että eteemme nousee arvaamattomia pilviä. Yleismaailmallinen taantuma saattaa kolkutella ovia ylettömästi kallistuvan energian, pörssi- ja luottokriisien kautta. Metsäsektoriamme uhkaa jo muutaman kuukauden perästä julma pudotuspeli, jos Venäjän puutullipäätöksiä ei saada muutettua tai loivennettua. Suomalaisen yhteiskunnan polarisoituminen hyväosaisten ja huono-osaisten välillä kärjistyy, huoli tärkeimpien palvelujemme tulevaisuudesta syvenee.
Kansalaisten katseet kääntyvät sosialidemokraatteihin. Meidän vaihtoehtomme pitää erottua, sen pitää koota kansakuntaa oikeudenmukaisemmalle yhteisvastuun tielle, sen pitää olla järkevä ja ymmärrettävä.
Kunnallisvaaleihin mennessä suunta kääntyy. Myös meidän sosialidemokraattien on kartettava kuntatason ylimielisyyttä, joka varmasti kostautuu. On yhdestoista hetki panostaa kunnissakin perusasioihin: millaisessa jamassa ovat koulut, terveyskeskukset, päiväkodit, vanhusten palvelut? Emme voita suurilla sanoilla vaan määrätietoisilla teoilla, omalla linjalla!
