Porvarillisen hegemonian paluu

13.04.2010 12:16

Viikko-Häme

21.08.2008

Vasemmiston nousukaudella 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla käytiin kovaa keskustelua porvarillisesta hegemoniasta – ylivallasta, joka ulottui taloudellisesta vallasta politiikkaan, kulttuuriin ja tiedotusvälineisiin saakka. SDP:n nousu toi politiikkaan vastavoiman, valtion ja ay-liikkeen vahva osuus hillitsi taloudellisen vallan ylilyöntejä ja Yleisradion sekä työväenlehtien kautta saatiin mediavaltaakin vähän tasapainotettua. Porvarillinen hegemonia vaimeni pariksi vuosikymmeneksi.

Minusta tuntuu nyt vahvasti siltä, että porvarillista mielipidejohtajuutta pönkitetään taas vahvasti. Poliittisen vallan ostaminen muhkealla vaalirahoituksella Sukarin ja kumppanien tapaan oli vain yksi oire laajemmasta ilmiöstä. Oikeiston rökälevoitto puolitoista vuotta sitten halutaan käyttää maksimaalisesti hyväksi kaikilla rintamilla.

Mediakentän muutokset ovat pirstoneet sekä lehtiä, radiota, televisiota että uusimpana tietoverkkojakin yhä kaupallisemmiksi kanaviksi. Populistinen kansan kosiskelu myy, moniarvoinen ja tietoa jakava yhteiskunnallinen keskustelu ei. Luotettuja uutisvälineitä toki on, mutta niiden markkinaosuus kapenee kaiken aikaa. Kun ykkösen pääuutisia seurasi aikoinaan puoli kansaa, nyt vajaa viidennes.

Lehdistössä sitoutumattomuus on muodollisesti vahvistunut porvarillisella puolella, kun nimenomaisista puoluekytkennöistä on luovuttu. Isoissa linjakysymyksissä vanha Aatami kuitenkin puskee läpi ja valtaosa sitoutumattomista lehdistä julistaa avainteksteissään porvarillista sanomaa. Taitavatpa herrojen Evat ja muut mesenaatit harrastaa edelleen aika suoraviivaista propagandaa taustalla.

Tuoreita esimerkkejä yksipuolisen asenteellisesta mediavallan käytöstä löytyy vaikkapa presidentin ympäriltä. Keväällä rummutettiin pääkirjoitus- ja kolumnipalstoilla kuin yhdestä suusta, että Suomen perustuslaissa on paha valuvika, kun presidentti osallistuu ulkopoliittiseen vallankäyttöön. Samalla innolla on porvarillisessa mediassa todisteltu Nato-jäsenyyden välttämättömyyttä.

Ja nyt sitten viimeisen viikon projekti: presidentiltä pitää viedä koko nimitysvalta, koska presidentti Halonen on poikennut hallituksen esityksestä sisäministeriön kansliapäällikköä nimittäessään! Tästä tapauksesta oli rakennettu draama oikein pitemmän kaavan käsikirjoituksella: ensin vuodettiin lehdille ministeri Holmlundin aie esittää Ilkka Laitista tehtävään ja tämän ansioita, sitten luottamuksellisten mutta toispuoleisten esittelymuistioiden tekstejä Laitisen ja kansliapäällikkö Ritva Viljasen ansioiden vertailusta, ja lopuksi täysin epäasiallisia vihjailuja Tarja Halosen syistä puuttua nimitykseen.

Vanhasen-Kataisen hallitus on tehnyt urakalla poliittissävytteisiä virkanimityksiä, joihin tasapuoliseksi itseään kutsuva tiedonvälitys ei ole puuttunut. Ylimpiä virkoja on läänitetty suojelupoliisissa (kok), ympäristöministeriössä (kesk), opetushallituksessa (kok), VM:n kuntaosastolla (kesk) jne. Kun sitten presidentti Halonen muutti SM:n kansliapäällikköesityksen normaalien virkanimitysperusteiden (kyky, taito, työkokemus) mukaiseksi, alkoi hitonmoinen mediamylläkkä. Missä uinuu objektiivinen tiedonvälitys ja kriittinen journalismi?

Onneksi valistuneemmat kansalaiset ajattelevat vielä omilla aivoillaan. Selvä enemmistö suomalaisista on edelleen Nato-jäsenyyttä vastaan, tukee presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittisia valtaoikeuksia sekä hyväksyy presidentti Halosen menettelyn nimitysasioissa. Mutta mediavyörytys voi tehota ajan kanssa.

Kesän markkinoilta ja messuilta olen saanut evästystä syksyn politiikkaan. Sosialidemokraateilta kaivataan kirkasta vaihtoehtoa porvarihallituksen hyväosaisia suosivalle linjalle veropolitiikassa, tuloratkaisuissa, sosiaali- ja terveyspolitiikassa – samoin kuntatason poliittisessa työssä. Menestys syksyn kunnallisvaaleissa merkitsee myös vastaiskua porvarilliselle hegemonialle!